Arvid Kurki syntyi vuonna 1464 Laukon kartanossa Vesilahdessa, jonka omisti hänen rikas ja mahtava isänsä Klaus Kurki, Ylä-Satakunnan vouti ja tuomari. Arvidin äiti oli Kaarina Fleming, joka kuoli vuonna 1466 Arvid-pojan ollessa varsin nuori. Klaus-isä meni uudelleen naimisiin kauniin ja siveän Elina Stenbockin kanssa.
Surullisen kuuluisaksi Klaus Kurki on tullut siitä, että hän lapsenhoitaja Kirstin yllytyksestä ja mustasukkaisuudesta surmasi Elinansa ja hiljattain syntyneen perillisensä polttamalla heidät asuinhuoneeseen. Tuo kauhea hirmutyö aiheutti omantunnontuskia ja Klaus hukuttautuu ajaen rekensä jäiseen järveen Kirsti perässään. Näin surullinen oli pienen Arvidin lapsuuden kohtalo. Sukulaiset ottivat poikasen hoitoonsa.
Vartuttuaan aikuiseksi suoritti Arvid Kurki 1480-luvulla opintoja Pariisin yliopistossa. 1490-luvulla hän toimi Turun kirkkoherrana sekä erinäisissä tuomiokapitulin tehtävissä. Kun piispa Johannes Olavinpoika kuoli, Kurki valittiin Turun piispaksi 1510. Muistettava onkin, että Arvid Kurki oli Suomen johtavasta Kurki-aatelissuvusta, joka tunnetaan myös Kurck-nimimuodolla. Suku sammui miespuolelta Arvid Kurjen kuoleman myötä.
Klaus Kurjen pojasta Arvidista tuli Suomen katolisen ajan viimeinen piispa. Arvid Kurki rakennutti sisarensa Elinan perheen kanssa Laukkoon vuoden 1500 vaiheilla kivialustaisen linnan, jossa oli korkea puurakenteinen yläosa. Kellariosa on tunnettu myöhemmin Pirunkellarina, josta useiden tarinoiden mukaan johtaa maanalainen käytävä Pirunvuorelle joko Karkkuun tai Hinsalaan.
Sorbonnessa opiskelleen Kurjen katsotaan olleen Suomen keskiajan viimeinen aidosti katolinen Turun piispa. Kurjen piispanaikana järjestettiin vuonna 1514 piispa Hemmingin autuaaksi julistaminen, joka oli Suomessa ainutlaatuinen juhlatilaisuus. Muuten Kurjen tiedetään tehneen käräjämatkoja hiippakunnassaan perustaen uusia kirkkoja ja koristellen vanhoja kirkkoja maalauksilla. Hänen seuraajansa alkoivat jo edistää uskonpuhdistusta – tosin maltillisesti.
Poliittisissa kysymyksissä Arvid Kurki oli Kalmarin unionin sekä Tanskan kuninkaan Kristian II:n vastustaja. Ajan valtiollisissa riitakysymyksissä hän toimikin Sten Sturen ja Ruotsin kansallisen puolueen uskollisena ystävänä unionihanketta vastaan. Hän ei saapunut Kristian II:n kruunaukseen Tukholmaan, ja vältti näin Tukholman verilöylyn.
Kustaa Vaasan puolelle hän asettui luontevasti, ja tuki kapinaa Suomessa Kustaan puolesta varustamalla Niilo Arvinpojan joukkoja väellä ja tykeillä. Arvid Kurki oli Kustaa Vaasan liittolainen poliittisista syistä, vaikka olikin katolinen ja Kustaa myöhempi reformaattori. Huomioon on otettava, että Kustaakin aloitti uskonpuhdistuksen vasta Kurjen kuoleman jälkeen. Kustaa Vaasasta tuli kuningas 1523, vuosi Arvid Kurjen kuoleman jälkeen.
Piispa Kurki liittyi tukemaan Kustaa Vaasan johtamaa kansannousua. Hän lähetti Kuusiston piispanlinnasta sotaväkeä ja sotatarpeita Turun linnan piirittäjille avuksi. Mutta kun tanskalainen puolustusjoukko Turun linnassa oli saanut apuväkeä Severi Norbyn saapuessa laivoineen ja joukkoineen, ja piirittäjät oli lyöty pakosalle, Turku ryöstetty ja Kuusiston linna valloitettu, päätti Kurki keväällä 1522 paeta ja ottaa mukaansa jäljellä olevat miehet ja tavarat.
Piispa Arvid Kurki päätti lähteä pakoon Ruotsiin seuralaistensa kanssa. He lähtivät salaa linnasta, tulivat jalan Raumalle, josta kuitenkaan vihollisten sotalaivojen tähden ei uskallettu purjehtia suoraan Ruotsiin. Sen tähden matkustettiin pohjoiseen päin Ulvilan kautta Närpiöön, ja sieltä sitten lähdettiin purjehtimaan. Lähellä Ruotsinmaan rantaa puhkesi kova myrsky. Laiva upposi ja Arvid Kurki hukkui väkineen ja tavaroineen meren aaltoihin kesällä heinäkuun 29 päivänä vuonna 1522.
Tuula Vuolle-Selki
Lähteenä käytetty: https://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2020/02/viikon-piispa-arvid-kurki.html; https://www.suomenmaa.fi/uutiset/myrsky-vei-piispan-ja-samalla-aikakauden-suomen-historiasta/; https://www.laukonkartano.fi/laukko/kurjet/; Suomen Kuvalehti 26.1.1918, s. 62 ja 21.9.1935, s. 1460; Vaasa 10.8.1935, s. 3; Aika 15.4.1907, s. 3; Kuukausilehti, uskonnollinen ja yhteiskunnallinen julkaisu1.1.1912, s.7; https://www.narvasoft.fi/historia/elinansurma/
Aiheesta on kirjoitettu muun muassa: Uotila Kari (toim.): Vesilahden Laukko. Linna, kartano, koti; Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IV. Turku, Suomen keskiajan arkeologinen seura, 2000; Arajärvi Kirsti: Vesilahden historia. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1985.
