Lempäälän on uskallettava olla säästämättä lasten ja nuorten palveluista

05.04.2024 04:00

Kasvatuksella ja koulutuksella luodaan lapselle ja nuorelle pohja, kirjoittaja muistuttaa. Kuva: LVS-arkisto/Elmeri Seppälä

Arvoisa kuntapäättäjä! Meillä on yhteinen huoli – edustan isoa joukkoa kuntamme työntekijöitä. Työntekijöiden alaisuudessa on vuosittain tuhansia Lempäälän varhaiskasvatuksen ja koulutuksen lapsista ja nuorista. Lempäälän on uskallettava olla säästämättä lasten ja nuorten palveluista. Lempäälän kunnassa on katsottava asioita pidemmälle. Voimmeko päästää kuntamme suurimman investoinnin(koulutus) heikentymään? Lempäälän on hyvä olla esimerkki kunnasta, joka haluaa osoittaa lapsiystävällisen kunnan ratkaisulla, että perheet ovat tervetulleita kuntaamme.

Lue lisää: ”Opetuksesta ei voi leikata” – Pisa-tulokset laskivat ja kokenut lempääläisopettaja on huolissaan, että kunta leikkaa säästötoimissaan sieltä, mistä ei pitäisi

Olette tekemässä kuntamme sopeuttamispäätöksiä seuraavassa kokouksessanne. Muistakaa päätöksissänne harkita tarkkaan, mikäli ne olisivat kohdistumassa lasten ja nuorten kasvatus- ja koulutuspalveluista. Kasvatuksella ja koulutuksella luodaan lapselle ja nuorelle pohja. Se on tärkeä sijoitus tulevaan ja osoittaa arvostusta perheitä ja tulevia kuntamme osaajia kohtaan. Vahvan pohjan avulla he saavat ihan erilaisen lähtökohdan kuin huonolla pohjalla. Huonon pohjan korjaaminen vie enemmän aikaa ja rahaa kuin varhainen riittävä oikeanlainen tuki.

Lapset tarvitsevat koulussa enemmän opetustunteja kuin aiemmin. Oppimiseen tarvitaan enemmän aikaa. Tällä ennaltaehkäisemisellä on hyvä vaikutus tulevaan. Oppimisvalmiudetkaan eivät ole kaikilla oppilailla samalla tasolla kuin aiemmin. PISA-tutkimuksen mukaan oppimistulokset ovat laskeneet hälyttävästi pidemmän aikaa. Samalla tuen oppilaiden (erityinen ja tehostettu tuki) määrä on noussut 20–25 prosenttiin ikäluokasta. Erityisesti huolestuttavaa on lahjakkaiden oppilaiden vähentyminen ja tuen tarpeisten oppilaiden moniongelmaisuuden kasvaminen. Tämä näkyy jo varhaiskasvatuksessa kuin peruskoulussa ja toisella asteella.

Varhaiskasvatus tarvitsee riittävästi päteviä työntekijöitä, tuen lapsille kohdistettua resurssia ja hyvät asianmukaiset tilat. Varhaiskasvatuksen tuen ryhmäkoot tulevat olla hyvin tarkasti määritettyjä ja ryhmässä tulee olla aina pedagoginen vastuuhenkilö paikalla. Perusopetus tarvitsee riittävästi opetustunteja, ei vähennystä Lempäälän tunneista ja asialliset ja riittävät opetustilat. Lukio tarvitsee sopivasti opetusresurssia isoja ryhmiä varten ja opiskelijat tarvittavan määrän ohjaamistukea opiskelujen suunnittelussa ja onnistumisessa.
Vanhempien tukeminen kasvatuksessa vaatii hyvää ja tiivistä neuvola ja terveydenhoitopalvelua.

Myös kasvatus- ja koulutus tukevat kasvatusta vahvasti. Lapsilla ja nuorilla tulee olla paikkoja, jossa he ovat kasvatuksen, opetuksen ja ohjauksen piirissä. Heistä tulee välittää ja antaa siihen mahdollisuus. Heitä ei voi jättää heitteille. Kodilla on myös oma iso vastuunsa, mutta elämässä on myös paljon aikoja, jolloin lapset ja nuoret ovat muualla kuin kotona. Tämä aika tulee olla välittävää ja kasvattavaa.

Toivottavasti päätöksissänne näette myös kunnan erilaisten vapaa-ajan palveluiden ja harrastamisen mahdollisuuksien merkityksen lasten ja nuorten kasvun tukemisessa. Lapsista ja nuorista on pidettävä vanhempien kanssa yhdessä yhteiskunnallisesti huolta. Siihen tarvitaan vahvaa varhaiskasvatusta, riittävää perusopetusta ja mahdollistavaa toisen asteen koulutusta.

 

Risto Härkönen
Lempäälän OAJ:n puheenjohtaja
kahden kouluikäisen lapsen isä
erityisluokanopettaja