Olisiko ollut vuosi 1969, jolloin Innilän koulussa muuan luokkatoveri kertoi, että Innilän kartanon navetan lantakasasta oli löytynyt rantakäärmeen munia. Silloin ei koululaisilla ollut tietoa, että rantakäärme eli tarhakäärme olisi ollut vaaraton. Oli opetettu varomaan kaikkia käärmeitä. Käärme kuin käärme – eläin oli paha.
Tämä on (toistaiseksi) ainoa varma tieto siitä, että Lempäälässäkin olisi joskus ollut tarhakäärmeitä. Jos joku tietää lempääläisistä tarhakäärmeistä, kertokoon lisää.
Olaus Magnuksen Carta Marinassa on keskellä Suomenniemeä kaksi kerällä olevaa käärmettä ja alla sanat ”Piet mado” siis ”Pyhät madot” tarkoittaen elättikäärmeitä. Ne olivat ”aljoja” siis oikeastaan puolikesyjä kasvattiharakan ja varovasti lehdestetyn pihakoivun tapaan. Niitä ei siis saanut tappaa.
Kansanperinteessä on lukuisia kertomuksia elättikäärmeistä Varsinais-Suomesta, Hämeestä, Etelä-Savosta ja Etelä-Karjalasta. Pohjoisimmat elättikäärmeitä pitäneet maatalot tunnetaan Jämsästä, Hankasalmelta ja Juvalta. Ne kuuluvat maatalouden vanhimpaan, uskomusväritteiseen kerrostumaan. Miksi?
On mentävä aikaan, jolloin Suomessa ei vielä ollut kissoja. Piti olla joku ekologinen tapa pitää hiiret ja rotat kurissa. Se olikin tarhakäärmeen hygienistinen tehtävä. Kun ei ollut jyrsijöiden valtaa, ei talossa ollut taudinaiheuttajiakaan. Talolla oli onni myötä. Siellä, missä oli tarhakäärmeitä, ei ollut kyykäärmeitä.
Olisin valmis lyömään vetoa siitä, että tarhakäärmeitä on ollut suomalaisissa maataloissa jo yli 4 000 vuotta sitten. Elättikäärme ”jyrsijäpoliisina” kuului vasarakirveskulttuurin teknis-biologiseen selviytymispakettiin. Se tunnetaan samassa tehtävässä esimerkiksi Liettuassa. Molemmat sanat tarha ja kärmes ovat kantabalttilaisia. Kissan toivat Suomeen kauppiaat, joilla oli oma syynsä vihata rottia ja hiiriä.
Nämä elättikäärmeet olivat siis ihmiselle vaarattomia tarhakäärmeitä. Nimellä viitataan siihen, että ne oleskelivat tarhassa eli aidatulla karjapihalla, jossa muun muassa entisajan maatalon lantatunkiot sijaitsivat. Näitä käärmeitä todella elätettiin eli niille tarjottiin lypsyn yhteydessä maitoa. Katsottiin, että näin piti tehdä, koska elättikäärmeet takasivat karjaonnen ja paljon maitoa. Tarhakäärmettä pidettiin eräänlaisena kodinhaltiana. Talvella käärmeet oleskelivat lämpimässä: navetassa tai talon lattian alla.
Kertomusten mukaan elättinä pidetyt tarhakäärmeet olivat ehdollistuneet siihen, että kun niitä talon kutsusanalla kutsuttiin, ne tulivat maitokaukalolle. Kutsusana saattoi olla eri talossa eri, mutta sitä käärmeet olivat oppineet noudattamaan. Esimerkiksi: – Kuoso, kuoso, tule juomaan.
Nykyään tarhakäärmettä kutsutaan rantakäärmeeksi eikä sillä ole mitään yhteyttä maatalouteen. Rantakäärme on Uudenmaan ja Lounais-Suomen rannikon ohuen tammivyöhykkeen asukas. Eläin osaa harmilliseksi koetulla tavalla etsiytyä kesämökkien komposteihin.
Elättikäärme ei ole ainoa elättinä pidetty. Entisaikaan saatettiin kaivossa pitää ankeriasta ja lähteessä lohta elättinä. Näiden varmastikin laihoina pysyneiden olentojen tehtävänä oli vastata siitä, että talon käyttövesi oli puhdasta.
PS. Kirjoitin ylläolevan niin sanotusti varastoon aamupäivällä 17.4. Saman päivän iltana television Sanansaattajat –ohjelma käsitteli yllättäen samaa aihetta.
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
