Viime vuosina Suomessa on esiintynyt liikehdintää, joka vaatii uskonnon yksityistämistä ja poistamista kaikesta julkisesta elämästä, kuten valtiollisista tapahtumista, kouluista ja päiväkodeista.
Maamme satavuotiasta uskonnonvapauslakia on ryhdytty yhä enemmän tulkitsemaan negatiivisen uskonnonvapauden hengessä eli korostaen vapautta uskonnosta. Vuonna 2003 päivitetty laki kuitenkin painottaa myös positiivista uskonnonvapautta eli oikeutta uskonnon harjoittamiseen.
Suomen kaltaisessa maallistuvassa yhteiskunnassa on usein vaikea hahmottaa, miten kokonaisvaltaisesti kristinusko on vaikuttanut kansamme arvopohjaan, jokapäiväiseen elämään ja yhteiskunnan kehitykseen. ”Luterilaisuudesta on pikkuhiljaa tullut suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa vähän niin kuin kissankarvat olohuoneeni taannoisessa nojatuolissa. Ne ovat kutoutuneet niin osaksi nojatuolin villakangasta, että vaikka ne silmin erottuvat ja vaikka niitä voi koittaa imuroida, lopputulos on karvan ja villan yhdistelmä, jossa toista ei saa pois tuhoamatta toistakaan. Niitä ei millään saa irti toisistaan.” Näin kuvaa luterilaisuuden vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan valtiotieteiden tohtori Anneli Portman artikkelikokoelmassa Kaappiluterilainen kansa. Hänen mukaansa kristilliset arvot ja ajatukset ovat olleet niin olennainen osa yhteiskuntaa, ettei niiden lähdettä enää tunnisteta.
Samanaikaisesti kun kristilliset arvot ovat tulleet laaja-alaisesti haastetuksi ja kyseenalaistetuksi, Suomi painii valtavien ongelmien kanssa. Rakkaassa kotimaassamme lapsi ampuu toisen lapsen tavallisen koulupäivän aamuna. Lasten ja nuorten mielenterveys on hälyttävällä tasolla. Termien äiti ja isä säilyttämistä lainsäädännössä, palveluissa ja yhteiskunnassa täytyy puolustaa kansalaisaloitteella. Turvallisia, perusteltuja ja koeteltuja näkemyksiä kristillisistä arvoista, perheestä, vanhemmuudesta ja tavallisesta suomalaisesta suoraselkäisyydestä haastetaan joka suunnasta.
Edellä mainitussa artikkelikokoelmassa dosentti Niko Huttunen toteaa, että yhteiskunnan olisi aika tulla ulos kaapista. Kristillisten arvojen elämää tukevat ja ylläpitävät vaikutukset tulisi tunnustaa ja niitä tulisi jälleen arvostaa. Se ei merkitse uhkaa katsomuksellisille vähemmistöille tai muille kulttuureille, vaan yksinkertaisesti sen tunnustamista, että jokainen yhteiskunnallinen ratkaisu on aina arvopohjainen ja ankkuroituu historiaan.
Viertolan kouluampumisen jälkeen on puhuttu paljon turvallisuudesta. Kirkon sanoman ytimessä ovat aina olleet juuri ne asiat, jotka voivat osaltaan myös vähentää uhkaavaa käytöstä ja lisätä turvallisuutta. Opetus oikeasta ja väärästä, anteeksipyytämisen ja -antamisen vapauttava vaikutus. Sanoma armollisesta Jumalasta, joka etsii itseltäänkin hukassa olevaa ja haluaa sulkea myös väärin tehneen rakastavaan syliinsä.
Kristilliset arvot ovat pitkään olleet kuin kissankarvat nojatuolissa, arvostettu osa kansamme arvopohjaa. Kun Suomea on verrattu maailman muihin maihin, lopputulosta on voitu pitää varsin onnistuneena. Tulevaisuus sen sijaan näyttää epävarmalta. Mikäli kiellämme kristillisten arvojen elämää kannattelevan vaikutuksen, astumme heikolle jäälle.
Matti Vehviläinen
Kirjoittaja on Lempäälän seurakunnan kirkkoherra
