Jos hoitajalla ei ole aikaa pysähtyä, voimmeko sanoa olevamme hyvinvointivaltio?

Hallitus laskee vanhusten ympärivuorokautisen palveluasumisen hoitajamitoituksen 0,6 työntekijään asukasta kohden. Nykyisin minimi on 0,65 hoitajaa asukasta kohti. Kirjoittaja on huolissaan mitoituksen laskemisen vaikutuksista. Kuva: LVS-arkisto/Katariina Rannaste

Toivon, ettei tämän päätöksen tehneet/ hyväksyneet, joudu ikinä sairaina, hauraina ikäihmisinä hoitolaitokseen. Ehkä he ostavat kalliilla rahalla tasoisensa palvelut, yksityisiltä toimijoilta.

Jos kuitenkin niin huono tuuri käy, että tehostetun palveluasumisen ovi teille kriteerien täytyttyä aukeaa, niin voin taata, ettei 0,6 mitoituksella muuta kuin vaippa vaihdeta ja velliä kaadeta kiireellä nokkamukista suuhun.

Pitkä matka ja taistelu on käyty, että olemme saaneet mitoituksen 0,65:een ja monissa paikoissa mitoitus on ollut 0,7 ja ylikin. Näissä paikoissa hoito on yksilöllistä, hoidettavan voimavarat huomioon ottavaa ja kiireetöntä. Ehdimme tekemään hyvää perushoitoa, avustamaan ruokailuissa ajan kanssa ja järjestämään mielekästä tekemistä. Lakisääteiset RAI-arvioinnit tulee tehtyä ajallaan, kirjaaminen on laadukasta ja päivittäistä.

 

Omalla työpaikalla mitoitus on yli 0,7. Hoitajat ovat motivoituneita ja pystyvät suunnittelemaan työvuoronsa asiakaslähtöisesti. Sairauslomia ei ole paljon. Työuupumusta ei ollenkaan. Läheltä piti -tilanteet ovat harvinaisia. Työilmapiiri on avoin ja kannustava. Tämä kaikki heijastuu positiivisesti asiakkaisiin ja heidän läheisiin.

On sanonta, että ”saavutetuista eduista luopuminen on vaikeaa”. Tämä ei ole etu, vaan hyvän hoidon tae niille, jotka ovat maksaneet koko ikänsä veroja ja kantaneet kortensa kekoon tämän maan puolesta. Nyt näyttää siltä, että työtä tekemällä saat ihmisarvon. Jos tarvitset apua ja hoivaa, olet vain kuluerä. Kuinka kauan menee, kun lööpeistä luetaan taas vanhusten huonosta hoidosta ja heitteille jätöstä?

Hoitajapula tulee pahenemaan. Menetämme ne tunnolliset, ahkerat hoitajat, jotka eivät voi toteuttaa hyvää, yksilöllistä hoivaa, vaan heidät pakotetaan tekemään vain välttämätön. Monen omatunto ei sitä kestä.

 

Surullisinta tämä on vaikeasti muistisairaiden parissa. Heillä ei ole välttämättä omaa ääntä ja hoito on vaativampaa ja yksilöä huomioivampaa. Jos hoitajalla ei ole aikaa pysähtyä ja istahtaa sängyn laidalle tai ottaa kädestä kiinni ja olla läsnä, niin voimmeko sanoa olevamme hyvinvointivaltio?

Se, miten kohtaamme heikoimmassa asemassa olevia, kuvaa yhteiskuntaa ja sen arvoja. Terveisiä Arkadianmäelle: säästöjä olisi saanut mm. tunnin junasta Turkuun, puolue- ja yritystuista.

 

Lee Jung

Lempäälä
Lähihoitaja, Ikävalmentaja, RAI-kouluttaja
Super LM