Palataan muutama kuukausi ajassa taaksepäin: On 23. maaliskuuta ja valot sammutettu maapallon tunniksi, ympäristön ja luonnon hyväksi. Earth Hour eli tunti ilman (sähkö-)valoa nostaa esiin ympäristöarvojen tärkeyden ja muistuttaa luonnon kunnioittamisesta. Itselleni se on muutakin. Pimeä tunti on pysähtymisen hetki; aika tutkailla ulkoista ja sisäistä maailmaa, havaita elämän monenlaisia ulottuvuuksia.
Tämän kevään Earth Houria vietin pohjoisen tähtitaivaan alla. Siellä, missä ei katuvaloja ole vaan kuutamo valaisee lumisen maan ja hohtaa huoneen jokaiseen nurkkaan.
Metsän suojissa, kaukana kaupungin hälinästä koen olevani turvassa. Luonto hellii syleilyssään ja taivas tähtösine on niin lähellä, että sitä voi miltei koskettaa. Kaiken tämän keskellä, mielikuvitukseni alkaa laukata. Ei ole kuitenkaan mitään pelättävää, sillä luonto vain on. Ihmisistä sen sijaan ei ole yhtä kaunista sanottavaa.
Mennyt uutiskevät sisälsi niin Moskovan raa’an terrori-iskun, Ukrainan sodan, Gazan siviiliuhrien humanitaarisen hädän, ihmiset zombieiksi tekevän huumeen leviämisen Eurooppaan, lakkoilun ikävien seurausten kertymisen ja liian monen muunkin ihmisen aikaansaaman tuhon. Suru ja huoli pudottaa minut murheiden kuiluun maailman kauheuksia ajatellessani. Kuitenkin hetki, jolloin edessäni avautuva näkymä saa haltioitumaan, pysäyttää. Käsittämättömän suuri on maailmankaikkeus! Ei voi pieni ihminen käsittääkään… Onneksi kärsimysten yllä tuikkivat tähdet valaisevat ilon ja onnenkin paikkoja.
Kun pohdin asioita valtavia ja yksittäisen ihmisen pienuutta, alkaa pääni mennä pökerryksiin. Syvälliset pohdinnat vievät voimia. Sisimmässäni koen pitkästä aikaa silti rauhan tunteen. Ymmärrys siitä, ettei maailmaa eikä edes omaa elämänkulkuaan voi hallita, keventää maailmantaakkaa harteiltani. Voin vaikuttaa, mutten koskaan täysin määrittää. Ymmärrys helpottaa tuskaani.
En tiedä, kuinka monessa kodissa oikeasti sammutetaan valot saati tiedetään koko Earth Hourista. Pohtiiko kukaan enää, mitä milloinkin on tekemässä? Nykypäivänä ihmisille tunti ilman mitään, älylaitteita varsinkaan, on useille jopa ajatuksena ahdistava. Ei ollut minullekaan helppoa irrottautua hektisestä arjestani ja saada kiireen ja stressin kupla poksautettua. Kuitenkin maailmaa ihmetellessä tuntikin tuntui hetkeltä, kun ajankulu tyystin unohtui talviseen luonnon iltaan. Earth Hour pysäytti ja toi takaisin maan pinnalle. Tänä päivänä toivoisin voivani palata tuohon hetkeen.
Suvi Mäkinen
Kirjoittaja on yksi maailmaa filosoiva aikuinen.
