Kun nykyisiä hyvinvointialueita koskevaa rahoitusmallia rakennettiin ja päädyttiin valitsemaan valtiolta suoraan tulevan rahoituksen mahdollistava rahoitusmalli, niin toisena vaihtoehtona keskusteltiin ns. maakuntaveromallista. Lopuksi pidettiin yksinkertaisempana ratkaisuna, etenkin näin alkuvaiheessa, valtion suoraa rahoitusta hyvinvointialueille. Molemmissa malleissa on nähty sekä hyviä että huonoja puolia.
Yhtenä kritiikin perustana oli huoli siitä, että kansalaisten kokonaisveroaste kasvaisi, jos hyvinvointialueet eivät tehostaisi toimintaansa ja palvelujaan, vaan pitäisivät ne ennallaan korottamalla tarvittaessa veroja ja asiakasmaksuja, mihin aluevaltuutettu Jocka Träsbäck kolumnissaan (LVS 8.5.2024) viittaa. Hän tosin ei tuo esille sitä, että maksutkin saattavat nousta niin korkealle, että se karsii palvelujen käyttöä, vaikka asiakasmaksulain mukaan taloudellisilla perusteilla maksuvapautuksen hakeminen onkin mahdollista. Monet kokevat maksuvapautuksen hakemisen työlääksi, kun liitteeksi tarvitaan useita selvityksiä. Tietojärjestelmien kehittäminen voi tuoda tähänkin helpotusta.
Hyvinvointialueiden verotusoikeutta on perusteltu sillä, että oikeus kuvaa todellista itsehallintoa, joka olisi osaltaan yksi hyvinvointialueen taloudenhallinnan väline. Molemmissa malleissa valtiolla on keinot ohjata ja vaikuttaa alueiden talouden kehittymiseen. Miksi päädyttiin nykyiseen rahoituslakiin ja -malliin?
Tärkein syy ei ollut pelko verotuksen mahdollisesta kiristymisestä, vaan keskustelu siitä, millainen verotulojen tasausjärjestelmä luotaisiin kaventamaan hyvinvointialueiden välisiä tuloeroja. Nytkin meillä on olemassa kuntien verotulojen tasausjärjestelmä, jossa kuntien tulopohjan eroja tasataan valtionosuusjärjestelmään sisältyvällä verotuloihin perustuvalla valtionosuuden tasauksella. Me kaikki tiedostamme, että tasausta tarvitaan, koska Suomen asuinalueet ja maakunnat ovat kovasti erilaisia asukkaiden iän, koulutuksen, työllisyyden ja tulojen sekä yrityspohjan osalta. Silti jokaisen hyvinvointialueen pitää pystyä järjestämään asukkaiden tarvitsemat, lakisääteiset sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut yhdenvertaisesti ja laadukkaasti.
Nyt on valtion ja maan hallituksen vastuulla se, että hyvinvointialueiden rahat riittävät ja aluevaltuutettujen on tehtävä ratkaisut, joilla rahoitusvaje kurotaan kiinni.
Valtiovarainministeriön sivulla (https://vm.fi/hyvinvointialueiden-rahoitus) todetaan, että hyvinvointialueiden rahoituksen on turvattava perustuslain edellyttämällä tavalla riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen. Valtion antama rahoitus on yleiskatteista ja alueet voivat itse päättää miten ja mihin rahat käytetään.
Sitä voi välillä ihmetellä, miksi tuntuu siltä, että kunnat ja sairaanhoitopiirit pystyivät sittenkin paremmin järjestämään palvelut entisellä mallilla, kun nyt suuremmat hartiat eivät pysty samaan. Rahat hyvinvointialueille tulevat loppujen lopuksi meidän kaikkien kukkarosta verotuksen tai asiakasmaksujen kautta.
Tuula Petäkoski-Hult
aluevaltuutettu, toimitila- ja konsernijaoston jäsen
hoito- ja hoivaeettisen neuvottelukunnan vpj.