Lempäälän ja Vesilahden uimarannoilla sinilevähavaintoja

Mäyriänrannalla on havaittu heinäkuussa hieman sinilevää. Kuva: LVS-arkisto/Erkki Koivisto
Valtakunnallisen sinileväseurannan mukaan Vesilahden kirkonkylän uimarannalla ja Lempäälän Mäyriänrannalla on havaittu hieman sinilevää. Lempoisten uimalassa sinilevää ei ole. Tuorein vesinäyte on otettu eilen 10. heinäkuuta.

Sinilevän määrä Suomen sisävesillä on tällä hetkellä ajankohdalle tyypillisellä tasolla, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke tiedotteessaan. Kokonaisuudessaan Pirkanmaan vesistöissä sinilevää on heinäkuussa mitattu runsaasti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sinilevä voi aiheuttaa terveyshaittoja. Erityisesti pienten lasten ja lemmikkien ei saa antaa uida vedessä, jossa esiintyy sinilevää, Syke muistuttaa tiedotteessaan. Sinileväistä vettä ei tule myöskään käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä.

Järviwiki.fi-sivustolla julkaistut valtakunnallisen leväseurannan tulokset eivät kata kaikkia Lempäälän ja Vesilahden uimarantoja. Kuntien virallisten uimarantojen vesinäytetulokset ovat nähtävissä ympäristökeskus Pirtevan sivuilta. Tuoreimmat vesinäytetulokset ovat lähes kuukauden vanhoja, mutta heinäkuun tulokset julkaistaan luultavasti lähiaikoina.