Viimeisiä viedään! – Kesäkuvakisan tuoreimmissa otoksissa nautitaan lämpimästä elokuusta

Minna van Nunen otti kiikarin läpi kuvan talitiaisten ruokailuhetkestä kotipihalla. ”Kaivomme kannella on itsetekemäni keramiikka-lohikäärme. Taidetta arvostava talitiaispariskunta teki pesänsä onttoon kaulaan ja kasvatti pesueensa onnistuneesti”, van Nunen kertoo.
Lempäälän-Vesilahden Sanomien toimitus on saanut kesän aikana yli sata kuvaa julkaistavaksi perinteisessä kesäkuvakisassaan. Vaikka elokuu elokuu lähestyy loppuaan, ei kesäkuvakisa ole vielä ohi. Mikäli et ole vielä ehtinyt osallistua kesäkuvakisaan, on kuvan toimittamiseen aikaa vielä ensi viikon perjantaihin asti.

Lähetä korkeintaan neljä valitsemaasi kuvaa LVS:n toimitukselle sähköpostiosoitteeseen toimitus@lvs.fi. Muistathan kertoa kuvien yhteydessä myös tiedot siitä, kuka kuvan on ottanut ja mitä kuvassa tapahtuu. Jätä myös omat yhteystietosi kuvien lähettämisen yhteydessä voittajan kontaktointia varten.

Kesän toiseksi viimeisessä kuvakoosteessa nautitaan lähivesistöistä niin mökkilaitureilla kuin kunnan uimarannoillakin. Kuvaajia ovat jälleen kiinnostaneet pihapiirin linnut ja upeiden auringonlaskujen taltioiminen.

”Kun löytää kantarelleja, saa syödä eväät.” Sagan kesäretki saareen Vesilahdessa. Kuva: Leena-mummu Stenman
Siivet kantaa. Kuva: Aila Lemmetty
Aaltojen tanssi. Kuva: Aila Lemmetty
Isosisko pitää huolta alle vuoden ikäisestä pikkusiskostaan, joka on ensimmäistä kertaa mökillä. Kuva: Jonna Auvinen
Heinäkuisella mustikkaretkellä Jonna Auvisen esikoinen huomasi sienet kannolla Asemakylän metsässä. Kuva: Jonna Auvinen
Koululaiset pääsivät uimaan helteisen koulupäivän päätteeksi eikä vesi ollut liian kylmää 1-vuotiaallekaan Tuulialan rannalla. Kuva: Jonna Auvinen
Kuva otettu meren rannalla Viron Toilassa heinäkuussa. Kuva: Pekka Laitinen
Auringonnousu Lempäälässä Ahtialanjärvellä. Kuva: Pekka Laitinen
Uimalaituri Vesilahden Lammasniemessä. Kuva: Pekka Laitinen
Juhannusaaton ilta soutuveneen keulasta tyynellä mökkijärvellä Pälkäneellä. Kuva: Mika Kokkonen
Spottaatko lepäävän sup-lautailijan? Kuva: Mika Kokkonen
Kalan tekemät pienet aallot toimivat kuin suurennuslasi Hääkivellä. Kuva: Erkki Liius
Joutsenemo vartioi poikaskatrastaan. Kuva: Juha Viheriäkoski
Vaikuttavat revontulet ovat tänä kesänä ilahduttaneet läsnäolollaan useaan otteeseen. Kuva: Juha Viheriäkoski
Pieni orava syöntipuuhissa. Kuva: Juha Viheriäkoski
Kesäinen kanoottiretki. Kuva: Milla Syvänen
Auringonlasku meren äärellä Hangossa. Kuva: Mirva Siitarinen
Rantasaunan lämpiämisen odotusta alkukesän illassa. Kuva: Mirva Siitarinen
Elokuun auringosta nauttiva malva. Kuva: Mirva Siitarinen
Anna Ahti ahvenia! Kuva: Jarmo Niemenmaa
Pisarat lehdellä ilahdutti sateen jälkeen. Kuva: Päivi Jormakka

Artikkelia muokattu 28. elokuuta kello 9.56. Juha Viheriäkosken sukunimi korjattu.