− Pidän silloin kello neljältä iltapäivällä Lempäälän Ideaparkissa juhlapuheen. Syy on se, että silloin avautuu Ideaparkin alapuolelle kylpylä. Vieläkin on vaikea uskoa, että siitä tulee totta. Hankkeeseen on mennyt 50 miljoonaa euroa ja 15 vuotta. Nyt sitkeys ja pitkäjänteisyys palkitaan: tämä on minulle kuin olympiakulta, sanoo Sukari.
Suurliikemiehen suurpiirteydestä kertoo, että hän ilmoittaa puheensa ajankohdan hieman sinnepäin. Kutsuvierastilaisuus alkaa puheineen kello viisi iltapäivällä. Mutta totta on, että ilman Sukarin koko Marjamäen yritysalueen vetovoimatekijäksi vuonna 2006 tuomaa Ideaparkia Lempäälässä ei vieläkään polskittaisi. Hinnoittelullaan kylpylämäinen ”vesimaailma” Louhi ei ehkä vastannut lempääläläisten pitkällisten odotusten mukaista koko kansan uimahallia, mutta nyt kauppakeskuksen väestösuojassa on mahdollisuus kastautua.
Sukari nimeää kylpylän (ei uimahallin, toim. huom.) monumentikseen jälkipolville. Hänen mukaansa sen viesti on, että kuka vain voi tehdä asioita.
− Riippumatta siitä, onko sinulla kolme tohtorinhattua vai ei ollenkaan. Tai siitä, osaatko kunnolla lukea tai laskea. Olipa sinulla ongelmia psyyken tai muun terveyden kanssa… tai mitä vain.
2000-luvun alussa Sukari käänsi katseensa Varsinais-Suomesta Tampereen suuntaan. Koskikeskusta lukuun ottamatta seutukunnalla ei vielä ollut suurta kauppakeskusta. Tamperelaisliikemies Toni Virkkunen, jota Sukari kutsui visionääriksi, ehdotti kauppakeskuksen rakentamista Lempäälään, ei keskelle kaupunkia vaan maaseutua, ja vei Sukarin kunnanjohtaja Olli Viitasaaren ja kunnan entisen elonkeinoasiamiehen, projektipäällikkö Kari Kantalaisen puheille. Loppu on historiaa.
Floridan auringossa alkoi ajatus kirkastua siitä, mitä Lempäälään pitäisi rakentaa Merkittävin ideoiden lähde oli Sawgrass Mills -niminen, Yhdysvaltain yhdenneksitoista suurin, yli 20 hehtaarin kokoinen kauppakeskus. sieltä löytyi mitä vain, muun muassa kauppoja, ravintoloita, sisähuvipuisto, suihkulähteitä, kylpylä, hotelleja ja NHL-seura Florida Panthersin kotikenttä.
Oli selvää, että Lempäälään, hyvälle logistisille sijainnille, rakennetaan iso amerikkalaismallinen Mall-ostoskeskus yhteen tasoon, jossa ihmiset kiertävät kuin eläinlauma. Alkusyksystä 2003 uutta kauppakeskushanketta Lempäälässä julkistaessaan Sukari ei maininnut uimahallia.
− Suurin vahvuuteni on, että en ole koskaan lukenut laskentatoimintaa. Rakennan bisnekseni vaistojeni varaan. Tulette näkemään, että tämä onnistuu, Sukari vastasi Helsingin Sanomissa.
Kolme vuotta myöhemmin Sukari lähetti piruilumielessä Vepsälle kutsun Ideaparkin avajaisiin. Tämä ei saapunut paikalle.
Vakavin ostajaehdokas oli iso englantilainen kiinteistösijoittajayhtiö Boultbee. Se oli liikkeellä tositarkoituksella. Kauppahinnaksi oli sovittu 220 miljoonaa. Kun velat ja Teräselementin Jarmo Viitalan 30 prosentin osuus olisi laskettu pois, olisi Sukarille jäänyt melkein sata miljoonaa euroa.
Samaan aikaan yksi maailman suurimmista yrityskonsultointiyhtiöistä Deloitte kuiskutteli Sukarin korvaan, että jos Ideapark myytäisiin kansainvälisellä huutokaupalla, hinta nousisi vieläkin korkeammaksi. Boultbee ilmoitti, että jos huutokauppaa tulee, se kävelee pois.
Kun sopimuksen allekirjoitustilaisuus tuli ja paperit olivat valmiina. Boultbeen edustaja olisi kätellyt kaupanteon sinetiksi. Sukari empi. Hän halusi etiketin vastaisesti vielä puhua hinnasta.
Boultbeen ryhmä poistui. Seuraavana vuonna yhtiö osti Ruotsista kymmenen ostoskeskusta.
Lopputulema oli, että se kättelemättä jättäminen tuli Sukarille kalliiksi.
Jouni K. Kemppainen esittää Sukarille klassisen kysymyksen: Miltä nyt tuntuu?
− Jos ois siin tullu 200 miljoonaa rahaa, ni en tiedä mitä muuta vielä hullumpaa olisin tehnyt, Sukari virnistää.
− Tarkoitat varmaan, että sinun elämääsi se 200 miljoonaa ei olisi vaikuttanut. Olisit vain hukannut ne hullutuksiin?
− Joo. Mut kaks kertaa mää oon ollu Aku Ankassa ja mun mielest se on aika iso saavutus.
Toinen suuri saavutus toteutui 1. joulukuuta vuonna 2006, kun Ideapark avattiin juhlallisin menoin.
− Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että Toivo tunsi kansan maun. Hän oli kahisevista rahalaatikoista huolimatta aito kansanmies, joka söi illallista nakkikioskilla, joi ruuan kanssa maitoa, käytti mustia farkkuja ja puhui kaikkialla ihmisten kanssa – ja myös kuunteli, mitä he sanoivat.
− Toivo on kutsunut tätä ominaisuuta asiakasymmärrykseksi.