Keskustelu menee jotakuinkin näin: ”Ai sulla on uusi tatuointi, näytäpä tarkemmin. Siinähän on komea kurki, aurinko, kuunliljoja, apiloita, kuistin lamppu… Siis kuvaako tää meidän mökkiä? Tiesinhän mää, että Vesilahti on sulle tärkeä, mutta että noin iso kuva…”.
Tatuointi, kookaskaan, ei ole äidille järkytys, sillä onhan muusikkona työskentelevällä aikuisella pojalla niitä jo entuudestaan monta. Enemmän yllätti kuvan aihe.
– En ole aiemmin moista nähnyt, Leena Stenman sanoo nyt tammikuussa, kun hän lähestyi juttuvinkillä LVS:ää, ja pohdimme onkohan Vesilahti-aiheisia tatuointeja muillakin.
– Päätin, että se on ikuistettava, hän sanoo.
Stenmaneilla on Vesilahden Jokioisten kylällä Pyhäjärven rannalla kesämökki, jonka Simo Stenmanin Eino-vaari rakensi 1960-luvun lopulla. Stenman on käynyt siellä pikkupojasta asti: ensimmäisen kerran alle kuukauden ikäisenä kesäkuussa 1984.
– Minulla on Vesilahteen vahva sidos. Olen viettänyt siellä kesiä niin kauan kuin muistan ja se on tärkeä paikka minulle edelleen. Sinne on aina mahdollisuus mennä, Ylöjärven Siivikkalassa asuva Stenman selvittää.
– Halusin kuvaan muutakin kuin Vesilahdelle tunnusomaisen kurjen. Muistin mökillä kasvavat kuunliljat, joten ne tulivat luontevasti mukaan kuvaan, luontoihmiseksi itseään kuvaileva Stenman kertoo.
Simo Stenmanilla on tatuointeja käsissä ja selässä. Kaikkiin niihin liittyy hänen mukaansa jokin tarina tai ne muistuttavat häntä matkoista, tärkeistä paikoista tai musiikki-idoleista. Stenman soittaa musikaaleja tuottavassa Suomen Musiikkiteatterissa.
– Olen ammattirumpali ja soittanut 27 vuotta, hän sanoo.
– Työni luonteen vuoksi mökillä käynti on jäänyt harmillisen vähälle, mutta sinne meneminen on aina nostalgiatrippi. Se, miltä siellä tuoksuu ja näyttää, herättää muistoja.