Käsitteenä päivätoiminta on sekava. Käsitteestä voidaan erottaa kolme linjaa: kuntouttava päivätoiminta, päivätoiminta sekä lähitoritoiminta. Toimintojen sisältöä ja tavoitteita on selkeytettävä. Myös kuntien rooli ja vastuu kokonaisuudessa on selvitettävä.
Kuntouttava päivätoiminta (aiemmin päivähoito) on kotona asuville, jo palvelusuunnitelmassa oleville vanhuksille tarkoitettua sosiaalihuoltolain mukaista toimintaa. Se on hoitopäivä, jonka aikana asiakas haetaan kotoa, saa päivän aikana pesut, kuntosalikäynnin, ruokailun ja muun tukipalveluina tarvitsemansa tuen.
Omaistaan hoitavalle se on oman ajan päivä. Toinen toisensa tapaaminen ja jutustelu on puolet päivän annista ja yksinäistymisen torjuntaa. Palvelu on Pirhan palvelua.
Päivätoiminta, joka on kerhotoimintaa ja jossa korostuu yhdessä oleminen ja tekeminen, mutta ei hoidollisuus, on suunnattava ei palvelusuunnitelmassa oleville kunnassa asuville ikäihmisille. Näin ollen vastuu toiminnan toteuttamisesta jää kuntiin.
Toiminnan tärkeys nousee sitä vahvemmin esiin, mitä enemmän huonokuntoisia ikäihmisiä jää Pirhan palveluiden ulkopuolelle.
Kuljetuskysymykset liittyvät päivätoiminnan mahdollistumiseen. Se on kokonaisuus, joka Pirhan ja kuntien välisissä neuvotteluissa pitää selvittää.
Lähitoritoiminnan toiminnallinen käsite on myös epäselvä. Toimintaa toteuttavat Pirha ja kunnat yhdessä.
Pirhan tavoitteena on toteuttaa lähitoritoiminnan kautta neuvontaa ja opastusta Pirhan palveluihin, terveyden ja hyvinvoinnin kysymyksiin sekä erilaisiin etuushakemusten tekemiseen.
Lähitoritoiminnassa kunnan osuus on virkistyspuolen tuominen kokoontumishetkiin. Ehkä tässä kokonaisuudessa olisi kehitettävää huomioiden päivätoiminnan kehittämisen tarve kunnissa.
Palveluiden järjestäjien on selvitettävä ensin toimintojen tavoitteet ja toteuttamistahojen vastuut eli roolijako. Se auttaisi ikäihmisiä sekä vanhuksia palvelujen sirpaloituneessa ja sekasotkuisessa kokonaisuudessa.
Maikki Hämäläinen-Ylikahri
kunnanvaltuutettu, Pirhan vanhusneuvoston jäsen
aluevaali- ja kuntavaaliehdokas (kesk.)
Lempäälä