Rauhallinen kesäilta ja hiljainen tie. Ajelen Kuokkalasta Nurmeen päin, kun havaitsen taustapeilistä lujaa kulkevan mopon.
Liikenteenjakajan kohdalla, kun vastaan tulee auto, mopoilija ohittaa minut käsimerkkejä näyttäen. Rajoitus vaihtuu vähitellen kahdeksaankymppiin, mutta mopoa ei näy.
Kestää kauan ennen kuin saan sen kiinni ja ohitan. Pirkkalassa nopeusrajoitus vaihtuu taas kuuteenkymppiin ja mopo on perässä kiinni. Liikenneympyrässä se ohittaa minut oikaisemalla liikenneympyrän keskuskiveyksen läpi.
Vaarallista menoa. Rekisterikilpi on käännetty niin, ettei sitä näe.
Toisena päivänä ajelen Lempäälää kohti Sääksmäeltä päin. Mopo paahtaa maantiellä kaksi kyytiläistä selässään. Vauhti on niin kova, että pitää oikein kiihdyttää päästäkseen ohi.
Vauhtia mopohurjastelijoilla on mittarini mukaan 80 kilometriä tunnissa. Ja kilpi jälleen käännettynä, ettei poliisille voi ilmoittaa.
Hurjalta tuntuu mopoilijoiden meininki. Tulee vain mieleen, että missähän liikennekulttuurin siemen on näiden nuorten päähän kylvetty. Kun eipä tuo meno aina autoilijoiden keskenkään ihan tervejärkiseltä näytä.
Mitä jos tehtäisiin syksylle lupaus? Luvattaisiin keskittyä ajamiseen eikä tekstailuun ja puheluihin. Jos kanssa-ajajan hidastelu tai kaahailu ärsyttää, laskettaisiin hiljaa kymmeneen ja rauhoituttaisiin. Annettaisiin tilaa kävelijöille ja pyöräilijöille.
Ehkäpä seesteinen esimerkkimme kantaisi hedelmää tulevaisuudessa, ja oman lapsemme kypärän sisällä asuisi järki ja rauhallisuus?
