Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta eikä Korkeimman Oikeuden tehtäviin kuulu lakien perustuslain mukaisuuden tutkinta. Aika ajoin joku kuitenkin esittää, että tällainen instituutio meillekin tarvittaisiin. Lähtökohtana on huomio, että monessa länsimaassa on olemassa perustuslakituomioistuin.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa liittovaltion korkein oikeus on maan yli 200 vuotta vanhan perustuslain viimekätinen tulkitsija. Sen päätökset nousevat toisinaan lähes perustuslain lisäysten (amendment) asemaan. Näin tapahtuu, kun joku eriytyisen kiperä oikeustapaus käy läpi kaikki alemmat oikeusasteet ja tulee korkeimman oikeuden käsiteltäväksi.
Yhdysvaltain tapauksessa tämä on johtanut siihen, että Korkeimman Oikeuden jäsenet valitaan poliittisin perustein. Barack Obaman presidenttikauden lopulla republikaanit viivyttivät uuden korkeimman oikeuden jäsenen nimittämistä kuukausilla, jotta seuraava presidentti Donald Trump pääsisi uuden tuomarin nimeämään. Kuten sitten tapahtuikin. Parhaillaan samainen Trump taas kiirehtii seuraavan korkeimman oikeuden tuomarin nimittämistä, jottei nimitys jäisi mahdollisen demokraattipresidentin päätettäväksi.
Menneenä kesänä puolestaan Saksan liittotasavallan perustuslakituomioistuin kiirehti ratkaisuun, jonka mukaan ns. EU:n elvytyspaketti on Saksan perustuslain vastainen. Mihin EU:n omat juristit kuivasti huomauttivat, ettei kysymys edes kuulu Saksan oikeuslaitoksen päätettäväksi, koska EU on instituutiona Saksaa korkeampi oikeustaso.
Mutta on tässä asiassa Suomessakin horjuttu. On kulunut melkein 90 vuotta siitä, kun hallitus toi eduskuntaan esityksen, että hallitusmuotoa olisi täydennetty niin, että Korkein Oikeus olisi saanut vallan kieltää eduskunnan säätämän ja tasavallan presidentin vahvistaman lain soveltamisen. Arkikielellä sanoen Korkein Oikeus olisi voinut kumota säädetyn lain.
Tämä esitys olisi mullistanut Suomen valtioelinten väliset voimasuhteet. Se olisi politisoinut ylimmän oikeudenkäytön. Jälkimaailman silmin asiaa tutkaileva arvelee, että ehkä se olikin koko esityksen tarkoitus? Samoihin aikoihin esitettiin myös, että äänioikeutta kunnallisvaaleissa olisi rajattava vain veroa maksaviin kuntalaisiin. Kolmas ajan hengen mukainen muutos olisi ollut se, että eduskunta ei olisi saanut antaa hallitukselle tai ministerille epäluottamuslausetta, ellei samalla olisi todettu epäluottamuslauseen saajan toimineen ”valtion edun vastaisesti”. Kaikilla näillä ajatuksilla tavoiteltiin ns. lujaa hallitusvaltaa.
Onneksemme ex-presidentti K.J. Ståhlberg oli valppaana. Hän laati lausunnon, jonka mukaan Korkein Oikeus olisi näin vedetty toimijaksi sille vieraan hallinnollisen lainsäädännön piiriin. Samalla siitä olisi tullut muiden valtioelinten yläpuolella oleva poliittinen elin. Esitys oli sikälikin turha, että epäselvissä tapauksissa presidentti tarkistuttaa lain ennen kuin vahvistaa sen. Ståhlbergin lausunto ratkaisi asian.
Nykyään meillä on lakien etukäteistarkastajana perustuslakivaliokunta, joka koostuu kansanedustajista, jotka ovat sitoutuneet siihen, etteivät politisoi työtään. Tämä on hyvä järjestelmä.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
