”Kädet – Jumala on luonut kätemme. Kädet…luomaan. Kädet…rakastamaan. Kädet…auttamaan. Kädet…antamaan.
Mutta me olemme väärinkäyttäneet käsiämme. Kädet, jotka oli tarkoitettu luomaan, tuhoavat. Kädet, jotka oli tarkoitettu rakastamaan, vihaavat. Kädet, jotka oli tarkoitettu auttamaan, torjuvat. Kädet, jotka oli tarkoitettu antamaan, riistävät. Mitä sinä haluat tehdä käsilläsi?”
Näinä poikkeusoloina käsiemme merkitys on kasvanut ja kasvaa edelleen. Tämä hetki on ikään kuin uusi mahdollisuus opetella taas käyttämään käsiämme oikein. Kuvittele, että me jokainen noudattaisimme Jumalan tahtoa emmekä näin ollen enää väärinkäyttäisi käsiämme.
Kädet, jotka nyt tuhoavat, alkaisivat taas luomaan. Luomaan ympärilleen kaikkea hyvää ja kaunista. Kädet, jotka nyt vihaavat, alkaisivat taas rakastamaan. Rakastamaan jokaista lähimmäistämme, sekä itseämme. Rakastamaan toisia sillä periaatteella, että jokainen on yhtä arvokas ja rakastettava. Kädet, jotka nyt torjuvat alkaisivat taas auttamaan. Auttamaan heitä, jotka ovat ilman turvaverkkoa. Heitä, jotka tällä hetkellä kärsivät yksinäisyydestä ja ahdistuneisuudesta. Oppisimme ojentamaan auttavan käden heitä kohti, jotka apua eniten tarvitsevat, vaikkakin usein hiljaa pyytävät. Kädet, jotka nyt riistävät alkaisivat taas antamaan. Antamaan omistaan sinne, missä hätä on suurin. Antamaan aikaansa heille, joiden mieltä painaa yksinäisyys.
Voimme tehdä käsillämme paljon hyvää. Voimme kulkea rinnalla ja tarpeen tullen pysähtyä vierelle. Tärkeää on kulkea silmät ja korvat auki, sillä hätä on usein äänetöntä. Näinä poikkeusoloina tarvitsemme lähimmäistämme enemmän kuin ennen. Siksi käsiemme merkitys kasvaa. Jos meistä jokainen pyrkisi omalta osaltaan ehkäisemään käsiemme väärinkäyttöä, olisi meidän jokaisen myös paljon helpompi olla ja hengittää. Koska sitä vartenhan me täällä olemme. Olemassa toinen toisellemme, sekä Jumalalle.
Emma Syvänen
