Yllä oleva otsikko saattaa jotakuta ärsyttää, mutta totuus on aina kokonaisuus. Ei siis yksi näkökulma, ei vajaaksi jätetty kuva, ei muunneltu, vaan nimenomaan vanhan oikeudenkäyntikaavan mukaan ”koko totuus”.
Turve on hitaasti uusiutuva luonnonvara, jonka kiertoaika on 4 000 vuotta. Ilmastonmuutoksen näkökulmasta se on täysin verrattavissa fossiilisiin polttoaineisiin. Ilmastonmuutos kun vaatii ratkaisuja 30 vuoden kuluessa.
Turpeen energiaveroa nostettiin viimeksi 2,7 e megawattitunnilta. Päästökaupassa turpeen C02 –hinta on noussut toukokuun puolella jo yli 50 euron per CO2 -tonni. Toisin sanoen turpeen kriisi ei johdu hallituksesta, vaan kansainvälisistä päästömarkkinoista. Markkinat mittaavat sitä, mitä niiden pitääkin mitata. Turvetta käyttävät voimalaitokset ovat vetäneet tästä nopeita johtopäätöksiä, kuten niiden kuuluukin.
Turvetta on käytetty näissä voimalaitoksissa nimenomaan tukipolttoaineena. Turve parantaa prosessia, koska tukipolttoaineena käytettynä koska se nostaa prosessin lämpötilaa. Turpeessa on rikkiä, joka estää korroosiota laitteissa ja pidentää näin voimaloiden käyttöikää. Ilman CO2-ongelmaa turve olisi erinomainen tukipolttoaine.
Kolmannes vuosittain nostetusta turpeesta käytetään kasvuturpeeksi ja karjan kuivikkeiksi. Tälle käytölle ei ole korvaavia materiaaleja, vaikka jotkut toista väittävätkin. Mahdollisten kansantalouden sulkutilanteiden takia pitäisi jollain tapaa turvata maan huoltokyky: siis pitää joku määrä turvetuotantokykyä reservissä. Tällainen huoltokyky ei välttämättä tarkoita jatkuvaa tuotantoa, vaan laitteiden ja osaamisen suunniteltua ylläpitämistä.
Turvetuotannossa on 0,7 prosenttia Suomen soiden pinta-alasta. Virallisten tilastojen mukaan turpeen polttaminen energiaksi aiheuttaa noin 11,5 prosenttia kaikista Suomen ilmastopäästöistä. Tässä on turpeen Akilleen kantapää, jota ei selittämällä muuksi muuteta. Siksi turpeen energiakäyttö pitää puolittaa vuoteen 2030 mennessä ja lopettaa vuoteen 2035 mennessä.
Turvetta pitäisi siksi verrata kivihiileen. Jotta Helsingin Energian investoinnit voitaisiin käyttää loppuun, määrää laki, että kivihiiltä saa käyttää vuoteen 2029 asti, jolloin sen käytöstä luovutaan. Suunnitelma turpeen energiakäytön puolittamisesta v. 2030 mennessä tarkoitti samaa: tehtyjen investointien suunnitelmallista alasajoa. Nyt turveala on romahtamassa kahdessa vuodessa. Ihmisille ei ole korvaavia työmahdollisuuksia eikä laitteille jälkimarkkinoita. Mutta velka jää. Alan romahdus vastaa yhden paperitehtaan sulkemista. Valtion kuuluu tulla apuun.
Turpeen puolustaminen ei tuo poliittisia lisäpisteitä. Päinvastoin symbolina se sitoo puolustajansa väärällä tavalla menneeseen. Eikä turpeen puolustaminen ole ”maaseudun elämäntavan puolustamista” saati kehittämistä. Päinvastoin. Jos turvealaa ohjattaisiin konversiossa kohti biomassojen talteenottoa ja logistiikkaa, voitaisiin puhua kehityksestä ja ilmastopolitiikasta. – En siis puolusta turvetta, mutta en yhdy turvealan tappajienkaan joukkoon. Totuus turpeesta on sarvekas kuin merimiina ja osuu kaikkiin.
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija