Päätin, että haen oman alan töitä seuraavaksi kesäksi lähes heti kun sain tietää pääseväni yliopistoon opiskelemaan journalistiikkaa. Ensimmäinen opiskeluvuosi tuli ja meni, ja ahkera työhakemusten lähettäminen palkittiin, kun työt alkoivat Lempäälän-Vesilahden Sanomissa toukokuun lopussa. Luultavasti myös onni potkaisi ja isosti – kokemattomalle nuorelle työpaikka ei ole ikinä itsestäänselvyys, varsinkaan koronavuotena.
Rehellisesti sanottuna en kyllä tiennyt juuri mitään Lempäälästä, kun lähetin työhakemuksen. ”Siellä on ainakin Ideapark, ja Mörkö-Marko on kuulemma sieltä kotoisin”, ajattelin. Vesilahdesta en ollut kuullutkaan ennen kuin näin lehden nimen.
Pahoittelut tästä kaikille kuntalaisille. Juureni ovat Etelä-Savossa ja koko Pirkanmaan alue oli minulle melkoinen mysteeri ennen Tampereelle muuttoa. En myöskään valitettavasti päässyt juurikaan poistumaan yksiöstäni lukuvuoden aikana, kaikki varmasti arvaa, mistä tämä johtui.
Nyt paikallinen tietämykseni on onneksi syventynyt, ja olen jopa varsin ihastunut. Kun ajoin ensimmäistä kertaa itsekseni juttukeikalta Vesilahdesta takaisin toimitukselle, katselin ympärilleni ja en voinut olla ihailematta, miten kaunista seutua täällä on. ”Muista nyt vain myös varoa niitä peuroja”, sanoin itselleni.
Kauniin luonnon lisäksi ihmisten sydämellisyys on lämmittänyt mieltä. Haastateltavat eivät ole vieroksuneet nuorta toimittajaa, joka ensinnäkin tarvitsee Google Mapsin apua löytääkseen sovitun tapaamispaikan. Paikallisiin ihmisiin ja yrityksiin tutustuminen on ollut myös valtavan mielenkiintoista ja avartavaa. Juuri tästä syystä paikallislehdessä työskentely kiinnosti minua, ja en ole joutunut pettymään. ”Tänne pitää tulla käymään joskus viikonloppunakin”, olen tuumannut monien juttukeikkojen jälkeen.
Omassa parikymppisten opiskelijoiden kuplassani välittyy silti usein hieman väheksyvä asenne pienempiä kuntia kohtaan. Suurin osa haluaa asua Tampereen ydinkeskustassa, missä kaikki tarvittava on 2 kilometrin säteen sisällä: ”ai se paikka on noin kaukana, onko pakko mennä?”, olen itsekin joskus valittanut. Lempäälän ja Vesilahden seudulla auto vaikuttaakin olevan lähes välttämättömyys.
Toivoisin silti, että muutkin tamperelaiset nuoret uskaltaisivat puhkaista oman kuplansa, ja hypätä 10 minuutin junamatkalle Lempäälään. Kaikkien ystävieni leuat ovat muuten loksahtaneet lattiaan, kun olen kertonut, että työmatkani todella kestää vain 10 minuuttia, ja sen voi kulkea nykyään kätevästi myös Tampereen joukkoliikenteen Nysse-kortilla. Muun muassa tästä syystä Lempäälän kunnan kannattaisi mielestäni yrittää kalastella tamperelaisia korkeakouluopiskelijoita tänne asumaan. Tämä olisi varmasti monille opiskelijoille kotoisampi, luonnonläheisempi ja parempi paikka asua kuin edellä mainitsemani Tampereen keskusta.
Jään siis innolla odottamaan, mitä loppukesä tuo tullessaan. Toivon, että Lempäälän sekä Vesilahden tietämykseni on kesän lopuksi kunnioitettava, ja että tällä matkalla uuden tulokkaan näkökulmat tarjoavat teille lukijoille mielenkiintoista ja erilaista journalistista sisältöä.
