Työpöydälläni on pieni kulunut puulevylle liimattu kuva, jossa seisoo kaksi miestä rinnakkain, toisen käsivarsi toisen olkapäällä, ikään kuin he olisivat hyvät ystävät. Molemmille miehille on piirretty pään ympärille sädekehä. Kuva on kopio nykyisin Pariisin Louvren taidemuseossa olevasta ikonista, joka löydettiin vuonna 1900, kun koptilaisen luostarin jäänteet löytyivät Egyptissä. Ikoni on peräisin kristinuskon varhaisilta ajoilta, ehkä jo 500-luvulta, tai 600-luvun alusta. Siinä kuvattu harmaahiuksinen mies on Menas, arkeologien löytämän luostarin johtaja. Hänen kuvansa vieressä on koptinkielinen kirjoitus ”Isä Menas Vartija”. Hänen vierellään seisova hahmo pitää käsivarttaan Menaksen hartioilla ja toisessa kädessä hänellä on kirja. Hänen tekstissään lukee ”Vapahtaja”.
Sana ikoni tulee kreikan kielen sanasta ”eikon”, mikä tarkoittaa kuvaa. Ikoni ei kuitenkaan ole taulu. Me voimme katsella ja ihailla taulua, mutta ikonista sanotaan, että se katselee meitä. Usein ensimmäinen mielleyhtymä ikoneista on, että ne liittyvät ortodoksiseen kirkkoon. Totta, ikonit ovat näkyvä osa ortodoksista uskoa, mutta kuten tämä arkeologinen löytö kertoo, ikonit ovat kuuluneet jo varhaiskristillisyyteen ja niitä käytetään nykyisin myös luterilaisen kirkon piirissä.
Kun tuo pieni ikoni katsoo minua, tunnen turvallisuutta. Turhaan tätä kuvaa ei kutsuta Ystävyyden ikoniksi. Kristus on asettunut ihmisen vierelle ja kietonut käsivartensa tämän olalle. Rauhoittava käsivarsi kertoo: ”Älä pelkää, minä se olen.” Näinhän Jeesus tervehti myös opetuslapsiaan. Ei ole mitään syytä pelätä tai huolehtia, kanssakulkija on sinun tukenasi.
Toisella käsivarrella Kristus kantaa kirjaa. Minulle se on kuva hänen olemuksestaan. Johanneksen evankeliumi alkaa näin: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.” Kristus, joka on ollut jo ennen aikojen alkua, ja on yhtä Jumalan kanssa, on luonut tämän maailman, ja on lupauksensa mukaan kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Kirja muistuttaa minua myös Raamatusta, josta voin löytää turvan vaikeuksissa ja kiitoksen ilossa. Kirkkoisä Augustinus on sanonut Raamatusta kauniisti, että pyhät kirjoitukset ovat meille kirjeitä kotoa. Nuo kirjeet kertovat, että kaikesta elämän kivusta ja vaikeuksista huolimatta, Jumalan olemus on rakkaus. Siksi hän on antanut ainoan Poikansa sovittamaan maailman synnit itsensä kanssa. Jeesuksen elämä maan päällä, hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa oli hinta, joka piti maksaa, että sinä ja minä saamme omaksemme iankaikkisen elämän Jumalan luona.
Siunattua kesää sinulle,
Tiina Hiltunen
Diakoniatyöntekijä
Vesilahden seurakunta
