Maailma näytti vuonna 1896 varsin toisenlaiselta, katsoi sitä sitten Suomen geopoliittisen historian tai vain lempääläisen sahatyömiehen vinkkelistä. Ruotsin jälkeisen emämaan, Venäjän, hallitsijatsaareihin oli jo totuttu. Keisari Aleksanterin Suomen suuriruhtinaskunnan aikaisen kulta-ajan jälkeen oli Pietarin patruunoissa ollut tosin enemmän maan sortajia kuin puoltajia.
Suomalaiseen yhteiskuntaan oli 1800-luvun lopulla virinnyt perustajansa mukaan ”wrightiläiseksi” nimetty työväenliike. Se painotti, työnantajien säätelemän järjestäytymisen ohella, työväen sivistämistä ja osallistumista yhteiseen politiikkaan. Työnantajistakin osaa miellyttänyt sosiaaliliberaali malli oli otettu Ruotsista.
Suomalaiset työväenyhdistykset muuntuivat kuitenkin vuosisadan vaihtuessa radikaalimpaan saksalaiseen, ”erfurtilaiseen” suuntaukseen. Sivistyspyrkimykset toki säilyivät, mutta työväen omaehtoinen järjestäytyminen ja politiikka olivat jatkossa suoraviivaisempia.
Lempäälän Työväenyhdistyksen historiaa kunnioitettiin kahdella vuosijuhlalla. Toinen syistä oli yhdistyksen perustava kokous 125 vuotta sitten. Jälkipolville Lempäälässä näkyvämpi todistus yhdistyksen alkuvoimasta on kuitenkin kunnan ydinkeskustassa säilynyt ja säilytetty työväentalo. Sen ripeä pystytys ja käyttöönotto loi pysyvät omat tilat tuolloin vasta viisi vuotta täyttäneelle yhdistykselle.
Tervehdykset kuuluvat tällaisten tilaisuuksien alkuprotokollaan. Niitä ottivat vastaan Tuula Petäkoski-Hult, Mikko Koivuluoma ja Aleksi Saukkoriipi.
Pandemiatilanteesta huolimatta juhlavieraiksi saapui useita Lempäälän työväenyhdistyksen yhteistyökumppaneita. Yhdistyksen tutun kulttuuritoimijan, työväennäyttämö ”Nurkkiksen” edustajat Heikki ja Karoliina Hult aloittivat ja Lempäälän seurakuntapastori Manta Jutila seurasi. Seurakunta kunnioitti juhlataloa lahjoittamalla sille osan Pyhän Birgitan kirkkotaidetta.
Lempäälän Eläkkeensaajien yhdistys viestitti kahden edustajansa välityksellä kokemuksesta. Vastaavasti Valkeakosken ty:n nuoremman polven edustajaisä Joni Kumlander toi poikansa Oton mukanaan taloon tutustumaan.
Vasemmistoliiton kahden henkilön delegaatio ehätti ennen Lempäälän ty:n ”sisaryhdistysten”, eli Sääksjärven ja Kuljun ty:den puolesta edustanutta Maria Päivästä. Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä terveisensä jätti Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö.
Varotoimenpiteet, maskit ja käsidesit olivat koko ajan ahkerassa käytössä. Maskit estivät tehokkaasti tarkempaa henkilötunnistusta, mutta sen korvasi kaikkien hyvä viihtyminen runsaan kahvipöydän ja Viialan Pyryn torvimusiikin parissa.
Puheita pidettiin sopiva määrä. Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult viittasi yhdistyksen alkuaikoihin, jolloin Lempäälässä oli vasta n. 4 000 asukasta. Kiiliäisen talona tunnettu rakennus oli yhdistyksen alkukotina, silloin yhtä keskellä Lempäälää kuin nykyinenkin.
Kunnan väkimäärä on kuusinkertaistunut yli sadassa vuodessa ja Lempäälän ty:n perustajajäsenten ammattinimikkeet ovat jo lähes kadonneet. Naisia ei silloiseen tapaan näissä kokouksissa vielä juuri näkynyt.
Oman työväentalon rakentaminen oli heti yhdistyksen agendalla. Tarikan hakamaasta lunastetut lähes tuhat neliötä, Tampereelle menevän tien varrella tarjosivat siihen sopivan tontin. Talon pohjapiirros hyväksyttiin 1901 ja arpajaisten sekä lahjoitusten turvin se kohosi paikoilleen 1906.
Taiteilija Richard Rautoja maalasi 1907 työväentalon ainutlaatuiset, nyt huolellisesti sekä kalliilla vaivalla restauroidut kattopaneelimaalaukset. Niiden keskustauluna näkyy hyvän ja pahan, s.o. itsenäisyyteen pyrkivän Suomen ja tsaarin Venäjän, välillä alkanut irtaantumistaistelu symboleineen. Muissa paneeleissa monet Lempäälän rantanäkymät vuosisadan alusta ovat innoittaneet janakkalalaista Rautojaa.
Tuula Petäkoski-Hult muistutti talon vaiheiden ja tulevaisuuden haasteista. Käyttökatteiden, kuten tilavuokrien, murentuessa pandemian alle ovat selviämistä auttaneet kunnan tuki sekä ministeriön korona-avustukset.
Kunnanjohtaja Heidi Rämö asetti työväentalon ja Lempäälä-talon samalle aika- ja merkitysakselille. Hän toivoi molempien rakennusten edustavan mennyttä sekä tulevaa omilla toimintatavoillaan.
Lempäälän kehityksessä on ollut muitakin merkittäviä edistysaskeleita, kuten torielämän vilkastuminen, junavuorojen tihentyminen ja uimahallihankkeen nytkähtäminen vuosien puheista toiminnaksi. Hyvinvointialueiden perustaminen edustaa osaltaan 2020-luvun edistystä myös kuntalaisille.
– Kaikesta vanhasta ei pidä pitää kiinni, mutta uusi ja vanha voivat jatkaa rinta rinnan, vakuutti Heidi Rämö lopuksi.
Juhlapuhujaksi Lempäälän työväenyhdistykselle oli saatu SDP:n kuntaministeri Sirpa Paatero. Hän viittasi niin ikään edellisen vuosisadan vaihteeseen: jo varhaisempi työväen yhdistystoiminta oli ollut vahva taustavoima valtakunnallisen sosialidemokraattisen puolueen perustamisessa.
Nykyaika on pannut ”arjen uusiksi”, kuten ministeri Paatero vallitsevan tilanteen tiivisti. SDP on luotsannut jo kaksi vuotta yhteiskunnan uutta arkea eteenpäin. Yhdessä on selvitty tähän asti yrityksiä tukemalla ja siten työpaikkoja säilyttämällä. Myös kuntien koronakustannuksia on korvattu samalla kun lapsiperheet ja koulutuksen kehittäminen ovat saaneet lisätukea.
– Hallitusta on moitittu velkaantumisesta, mutta talouden turvaamiseen ja elpymiseen ei ole esitetty myöskään vaihtoehtoja, huomautti ministeri.
Hän ei väheksynyt lainkaan kriisin jälkihoidon tarvetta. Silti ohjelmallinen uudistaminen esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoidossa sekä koulutuksessa on rahoitettava samalla kun investoinneilla edistetään ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Monia muita, oppositiosta ”turhiksi” väitettyjä uudistuksia on jatkettava lasten ja nuorten sekä ympäristön tulevaisuuden vuoksi. Myös harmaan talouden verokertymähävikin palauttaminen yhteiskunnan tulonjaon lisäperustaksi on hallituksen pysyvällä agendalla.
Hyvinvointialueiden edellyttämä lainsäädäntö ja rahoitus ovat edelleen hallituksen suuria haasteita. Niitä ryydittävät jatkuva pandemia, väestön ikääntyminen sekä palvelujen tasavertainen ja riittävän nopea tarjonta. Sirpa Paatero viittasi tulevaan aluevaaliin, jossa valituille edustajille riittää kyllä päätettävää. Kunnillekin hän katsoi jäävän edelleen runsaasti töitä yritysten elinvoimasektorilla työllisyyden sekä sivistyksen, kulttuurin ja kuntademokratian vaalimisessa. Suuriruhtinaskunnasta siirryttiin itsenäiseen demokratiaan sata vuotta sitten. Sirpa Paateron mielestä nyt on mietittävä, millainen on uusi kuntamalli ja paljonko tulevaisuuden tekninen kehitys sen sisältöön tulee vaikuttamaan.
– Suuret muutokset ovat kunnissa juuri nyt ja vielä tulossa, mutta pandemia on hoidettava ensin, päätti ministeri Paatero.
Lempäälän Työväenyhdistys lahjoitti ministerille matka- tai kotilukemiseksi Ritva Mäkelän toimittaman historiakatsauksen ”Sota 1918 Lempäälässä”. Samalla muistettiin yhdistyksen piirissä ansioituneita.
Ennen tilaisuuden päättänyttä perinteistä työväen marssia yhdistyksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult loi vielä tarkemman katsauksen Lempäälän työväentalon 120-vuotiseen historiaan. Sen sivistykselliset alkutahdit takasivat runsas lehtilukemisto sekä 25 niteen peruskirjasto.
Oikeakielisyyden ja sisältömerkityksen välinen kiista ”sosiali” vai ”sosiaali” -alkuliitteestä puolueen nimessä alkoi jo sata vuotta sitten – ja jatkuu hyvävoimaisena kuin puolue itse.
Ensimmäiset vappujuhlat järjestettiin jo vuonna 1904, vaikka talo olikin vielä tekovaiheessa. Työväentalot olivat muutamissa historian vaiheissa herkkiä palamaan eikä uusia enää aina rakennettu.
Myös niiden käyttötarkoituksia muuteltiin joskus vaihdellen lastenkodista armeijan tarpeisiin. Useimmin ne olivat ja ovat yhä alkuperäisiä kokoontumispaikkoja virallisille kokouksille, iltamille ja näyttämöinä harrastajateattereille. Myös pienempimuotoinen ryhmäliikunta on onnistunut hyvin, samoin monet perhejuhlat.
Petäkoski-Hult palasi vielä Richard Rautojan kohta 115-vuotiaisiin paneelimaalauksiin. Pyhä Yrjö taistelee edelleen niissä lohikäärmettä vastaan, risti ja miekka kuvaavat symboleina hengen ja aineen ikuista taistelua nekin. Muutama maalausten konservoinnissa huomattu luodinreikä on jätetty muistuttamaan itsenäisen Suomen alkukouristuksista.
Muuten koko paneloinnin visio huokuu rauhaa: vettä, maata ja lempääläistä maisemaa puineen, peltoineen, rakennuksineen ja ihmisineen. Idylli ilman seutu-, yleis-, ranta- tai edes asemakaavaa on liki täydellinen.
Käykäähän tilaisuuden tullen katsomassa ja aistimassa osaa menneestä maailmasta.
