Tahdonvoima on sana, joka kuvaa Tero Harjunniemeä paremmin kuin mikään muu.
– Kun jotain tahtoo voimakkaasti ja tekee sen eteen paljon työtä, sen yleensä myös saavuttaa, Harjunniemi sanoo.
Hän tietää mistä puhuu. Harjunniemi elää unelmaansa nyt, 43-vuotiaana. Lempäälässä syntynyt tenori loistaa tänä syksynä Tampereen teatterin Les Misérables -musikaalin pääosassa Jean Valjeanina.
Tahdonvoima on myös sana, joka saa Tero Harjunniemen samastumaan vahvasti esittämäänsä rooliin.
– Jean Valjean pystyy vahvan tahtonsa avulla viemään tärkeinä pitämiään asioita eteenpäin. Hän uskoo siihen, että oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus voittavat lopulta, vaikka kokeekin paljon vastoinkäymisiä, Harjunniemi selvittää.
– Samankaltaisuus Valjeanin kanssa tekee roolista minulle erityisen henkilökohtaisen.
Harjunniemi heittäytyy rooliinsa täysillä, sen huomaa jokainen esityksen nähnyt. Vaikka Harjunniemen tausta on klassisessa ja oopperassa, haluaa hän vältellä jäykistelyä ja patsastelua.
– Tämä rooli on minulle juuri nyt maailman paras. Se on monien osien summa: olen tietyn ikäinen, minulla on sopivasti elämänkokemusta ja omaan roolin vaatimat tekniset edellytykset.
Tero Harjunniemi on laulanut ammatikseen vasta viisi vuotta. 38-vuotiaaksi asti hän hankki elantonsa rakennusarkkitehtinä, melkein kahdenkymmenen vuoden ajan.
Laulu on kuitenkin kulkenut mukana lapsesta saakka.
Harjunniemi asui lapsuutensa Lempäälässä, Kuljun Asemakylässä. Kymmenvuotiaana hän liittyi Pirkanpoikiin. Siellä syttyi ensimmäinen kipinä.
Musiikki säilyi mukana läpi teini-iän. 13–15-vuotiaana Harjunniemi soitti kitaraa lempääläisen Made In Finland -bändin riveissä yhdessä lapsuudenystävänsä Helge Lemetin kanssa.
Kitaraa hän soittaa vieläkin. Harjunniemen suunnitelmissa on julkaista jossain lähitulevaisuudessa soololevy hänen itsensä säveltämää ja sanoittamaa akustista pop-musiikkia.
Mutta vasta liittyminen Lempäälän kamarikuoroon 18-vuotiaana sytytti nuoren tenorin innon toden teolla.
– Mikä huvittavinta, aloitin siinä kuorossa bassona. Äänialaltani olen siis tenori, Harjunniemi naurahtaa.
Kuoron johtaja, dramaattinen tenori Hannes Österman pyysi Harjunniemeä yksinlaulutunneille.
– Silloin kuulin ensimmäisen kerran, kun joku laulaa teknisesti puhtaasti korkealta. Se oli järkyttävä kokemus, positiivisella tavalla. En voinut käsittää, että ihmisestä lähtee sellainen ääni. Ja hänen naamansa oli ihan peruslukemilla. Yksikään rokkilaulaja ei ikinä ollut pystynyt sellaiseen.
Harjunniemi pitää tuota hetkeä avainkokemuksenaan. Se on inspiroinut häntä tavoittelemaan ammattilaulajan uraa, ja inspiroi vieläkin.
Harjunniemi oli jo aloittanut rakennusarkkitehdin opinnot 17-vuotiaana teknisessä opistossa, ja valmistui 21-vuotiaana. Oli vuosi 1992. Into laulaa oli kova, mutta realismia oli, että laulu oli silloin vain harrastus.
– Hain rakennusarkkitehdiksi valmistumisen jälkeen vielä korkeakouluun nähdäkseni pääsenkö sisään. Kun pääsin, tajusin, että jos jotain haluan vielä opiskella, se olisi musiikkia.
Suomessa jylläsi paha lama, joten nuori rakennusarkkitehti otti suunnan kohti Saksaa töiden toivossa. Töitä löytyi, ja Saksassa kului muutama vuosi.
Suomeen palattuaan Harjunniemi eli ruuhkavuosia: hän työskenteli arkkitehtitoimistossa Tampereella, oli kahden pienen pojan isä ja remontoi 50-luvun omakotitaloa. Ja tietysti treenasi laulua.
Elämä eteni uomissaan. Harjunniemi pääsi mukaan koko ajan merkittävimpiin musiikkiprojekteihin. Haave laulajan ammatista sai lisää voimaa.
– Ison päätöksen tein vuonna 2008. Sain vierailijakiinnityksen Kotkan teatteriin Jazztyttö-musikaalin päärooliin ja sijoituin Lohjan tenorikilpailussa toiseksi. Nämä antoivat viimeisen silauksen päätökselle jättää rakennusarkkitehdin työ taakse.
Monet ystävät ovat ihmetelleet Harjunniemen rohkeutta hypätä pois vanhasta elämästään.
– Niin, sehän on kaikkein vaikeinta, hypätä siitä tutusta arjesta ja turvallisesta tulonlähteestä jonnekin tuntemattomaan, hän toteaa.
Vielä rohkeammaksi Harjunniemen päätöksen tekee se, ettei hän ollut tuolloin enää mikään nuori poika. Ja ammattimuusikontutkintoahan Harjunniemellä ei ole, vaikka hän opiskelikin konservatoriolla.
Silti hän luottaa, että tulevaisuudessa töitä riittää. Rohkeutta Harjunniemi kertoo kehittäneensä ihan tietoisesti.
– Kävin esimerkiksi harjoittelemassa heittäytymistä impron avulla Tamperen komediateatterin näyttelijäkurssilla. Olen myös vieraillut useissa koelauluissa Keski-Euroopassa ihan vain kokemuksen takia. Vastaus on aina ollut ei kiitos, mutta se ei haittaa, hän kertoo.
– Kaikki tuollainen vahvistaa ihmistä. Yhtä itsensä testaamista tämä laulajaksi kasvaminen on ollut.
Ja nyt saa viimein nauttia.
– Kyllä! Saa laulaa ja näytellä sydämensä kyllyydestä. Onhan tämä musikaalimaailman hienoin rooli, ja vielä kotikaupungissa, hän hehkuttaa Jean Valjean -rooliaan.
Arvio: Les Misérables toimii, vaikkei musikaaleista välittäisikään
En voi väittää olevani musikaalien ystävä. Siksi minua hieman hirvitti lähteä katsomaan kolmetuntista Les Misérablesia. Tuoreimpana muistissa on Tampereen teatterin Veriveljet, joka oli varsin väsyttävää katseltavaa.
Ennakkoluulot osoittautuivat kuitenkin Les Misérablesin kohdalla nopeasti turhiksi.
Ensinnäkin, musikaalin sävellykset ovat huikeita. Usein sinänsä vaikuttavan show’n voi pilata vasemmalla kädellä tehdyllä musiikilla. Nyt niin ei käynyt. Les Misérables ei syyttä ole yksi maailman tunnetuimmista musikaaleista.
Toisekseen, laulajasuoritukset veivät jalat alta. Tero Harjunpäällä on selvä pääroolin ääni: jylhä ja kantava, mutta samalla lämmin ja vivahteikas. Ei uskoisi miehen työskennelleen vielä viisi vuotta sitten päätomisesti rakennusarkktehtinä. Samaa voi sanoa muista laulajista. Hienosti vetivät niin Tomi Metsäketo Mariuksena, Saara Lehtonen Époninenä kuin Valertia esittävä Jonas Saarikin. Myös kuoro-osuudet soivat komeasti.
Muutaman laulajan aksentti hieman häiritsi, mutta kokonaiskuvassa se ei tuntunut missään.
Esityksen edettyä laulusuoritukset vain paranivat. Samaa tahtia kasvoi myös oma arvostukseni musikaalilaulajia kohtaan. Rock-keikkoihin tottuneelle Les Misérables avasi aivan uusia ulottuvuuksia.
Kaiken lisäksi esitys on kokonaisuutena vangitseva. Jokainen yksityiskohta tuntui mietityltä. Ohjaaja Georg Malvus on onnistunut loihtimaan Victor Hugon Kurjista kaikkia aisteja kutkuttavan musikaaliteoksen.
