Pihojen rakentamisessa käytetään monenlaista kalliosta murskattua ainesta, joiden kauppanimiä ovat esimerkiksi kalliomurske, sepeli ja kivituhka. Materiaaleilla on joitakin keskeisiä eroja, mihin niitä voi käyttää. Rakennetun ympäristön suunnitteluhortonomi Kaisa Seppälä avaa, miten nämä kivilajit eroavat toisistaan ja mihin niitä voi käyttää.
Sepeli, jota kutsutan myös salaojasoraksi, on kivimurskaa, josta on seulottu hienojakoinen kiviaines pois. Hyvin vettäläpäisevänä se soveltuu esimerkiksi salaojien suodatuskerrokseksi tai rakennusten seinän vieruksille. Koska sepelistä puuttuu hienoin kiviaines, se pysyy irtonaisena.
Kalliomurske on yleisnimitys kalliosta louhitulle kiviainekselle, eli myös sepeli ja kivituhka ovat kalliomurskeita. Kalliomurskeen nimellä myydään koon mukaan lajiteltua kiviainesta, esimerkiksi 0–16 tai 0–32 nimetyt kalliomurskeet sisältävät enintään 16- tai 32 millimetrin kokoista kiviainesta. Erona sepeliin kalliomurske sisältää myös hienojakoista 0-kiviainesta ja siten murske sitoutuu paremmin ja soveltuu erilaisten kerrosten tai pihamaan perustaksi.
Kivituhka on hienojakoista, esimerkiksi 0–8 millimetrin raekokoista kalliomursketta, jossa on huomattavan iso osuus hienojakeista ”kivituhkaa”. Kivituhka sitoutuu ja muodostaa kiinteän pohjan esimerkiksi pihakäytäville ja pihojen pintakerrokseksi. Aivan ulko-oven eteen ei kannata kivituhkakäytävää laittaa, sillä hienojakoinen aines kulkeutuu helposti sisälle kengissä. Siksi oven edustalle kannattaa jättää tilaa vaikka laattapeitteelle. Kivituhka soveltuu erinomaisesti asennushiekaksi kivetysten tai laattojen alle. Se käy myös kuntan pohjahiekaksi sellaisenaan, eikä vaadi erillistä pohjahiekkaa.