Lempäälän Pyhän Birgitan ja Magdalenan kirkon historiaa on tutkittu poikkeuksellisen syvällisesti. Tästä on ensi sijassa kiittäminen arkeologi Markus Hiekkasta. Hän johti perusteellisia tutkimuksia kirkossa vuonna 1983. Niihin liittyvät puulusto- eli dendrokronologiset analyysit osoittivat, että kirkko on rakennettu 1500-luvun alkuvuosina.
Hiekkanen on julkaissut Lempäälän kirkon vaiheista ja kaivausten tuloksista yleistajuisen kuvauksen Lempäälän Joulussa 2011. Kirkko saa myös asiantuntevan esittelyn hänen teoksessaan Suomen keskiajan kivikirkot (3. p. 2014).
Museoviraston sivuilla on julkaistu digitoituna Hiekkasen laatima alkuperäinen raportti vuoden 1983 kaivauksista. Viimeisimmän synteesinsä lempääläisten kirkkojen vaiheista Hiekkanen piti vuoden 2021 Birgitta-viikkojen keskiaikaseminaarissa. Kotiseudun kirkon historiasta kiinnostuneella on siis valtava tietomäärä käytettävissään.
Tämä ei tarkoita, ettei tutkittavaa enää olisi. Kaivausten ja muiden tutkimusten antama tieto ei toistaiseksi ole voinut antaa lopullista vastausta esimerkiksi kysymykseen: Edelsikö kivikirkkoa yksi vai kaksi katolista puukirkkoa? Kysymystä voisi vielä tarkentaa siten, että kyse on katolisista kirkoista. Juha Kuisman mukaan paikalla on voinut ennen niitä olla ortodoksinen pyhättö, mutta sitä ei tässä artikkelissa käsitellä.
Hiekkanen ei löytänyt kirkon kaivauksissa mitään, joka olisi osoittanut paikalla olleen aiemman puukirkon, vaikka todennäköisesti siinä sellainen on ollut. Kun samalle paikalle rakennetaan kirkko toisensa jälkeen, entisten jäljet häviävät. Hän kuitenkin pitää mahdollisena, että paikalla on ollut kaksikin peräkkäistä puukirkkoa.
Ensimmäinen on voinut palaa. Eräät vuoden 1983 löydöt mielestäni tukevat kahden puukirkon teoriaa.
Ensinnäkin Birgitan kirkossa on säilynyt kirkollista arvoesineistöä vain 1400-luvun lopulta ja 1500-luvun alusta. Kirkossa näistä on nykyään vain vaikuttava triumfikrusifiksi. Kansallismuseossa säilytetään pienempää krusifiksia, jossa on vuorikristalleja sakaroiden päissä, ja ritari Yrjänää esittävää veistosta.
Vanhemman arvoesineistön puutteen voi selittää varhaisen kirkon palo. Vesilahti sen sijaan voi ylpeillä pyhimyksenkuvilla ja muulla aineistolla, jotka ovat peräisin 1400-luvun alkupuolelta. Vesilahden upea puinen kastemalja on valmistettu puusta, joka on kaadettu jonakin vuonna välillä 1425–1440.
Tämä varmistui Hiekkasen aloitteesta tehdyn puulustotutkimuksen ansiosta. Kastemalja on siis tehty Vesilahden ensimmäiseen puukirkkoon Aimalan kirkon palon jälkeen. Näin ollen Vesilahden ensimmäinen puukirkko ei ole palanut!
Vuoden 1983 kaivauksissa Lempäälän kirkon runkohuoneesta (eli keskiaikaisesta kirkkosalista) löytyi viisitoista keskiaikaista kolikkoa, sakaristosta yksi muita vanhempi.
Kolikoiden lyöntiaika oli tutkimusten alkuvaiheessa tärkeä tekijä kivikirkon rakentamisaikaa määriteltäessä. Sakaristosta löytyneestä 1300-luvun kolikosta Hiekkanen sanoo, että ”se on saattanut joutua paikalle ennen kuin se valittiin kirkonsijaksi tai sitten se on ollut pitkään kierrossa”. Toisaalta, kun paikalle rakennettiin puukirkkoa 1400-luvun alussa, ei 1300-luku ollut kaukana. Kolikko on voinut pudota puukirkon ulkopuolellekin.
Muutama muu runkohuoneesta löytynyt kolikko oli ajalta ennen 1400-luvun puoltaväliä, mutta ne ovat Hiekkasen mukaan voineet olla pitkään kierrossa. Oleellisimpia ovat kuitenkin ne kymmenen kolikkoa, jotka on lyöty 1470-luvulla. Hiekkasen mukaan ne osaltaan vahvistavat kivikirkon ajoitusta 1500-luvun alkuun, mutta voisivatko ne myös tukea käsitystä, että varhainen puukirkko paloi 1460-luvulla? Vanhemmat kolikot ovat hävinneet, ehkä sulaneet tulipalossa.
Hiekkasen laatimassa vuoden 1983 kaivausten löytöluettelossa on mainintoja sulaneen metallin palasista. Niitä on yhteensä runsaat 40 kappaletta. Niihin ei Hiekkanen kiinnitä huomiota Lempäälän kirkkoa koskevissa kirjoituksissaan.
Voisiko niillä kuitenkin olla merkitystä, kun ratkaistaan varhaisen puukirkon arvoitusta? Mistä tällainen määrä sulaneen metallin kappaleita on voinut tulla, ellei kolikoista ja muista ei-rautaesineistä tulipalon seurauksena?
Sulanutta metallia löytyi keskiaikaisen runkohuoneen länsireunasta kuorin rajoille.
Kirkon kuorista palasia ei löytynyt eikä myöskään runkohuoneen eteläosasta. Nykyisen sakariston lattian alta oven länsipuolelta löytyi pari kappaletta. Sulaneen metallin, kuten muidenkin löytöjen, löytöpaikat on määritetty löytöluettelossa puolen metrin tarkkuudella, poikkeuksena viisi kappaletta, joiden löytöpaikaksi ilmaistaan täsmentämättä länsisakara.
Jos sulanut metalli on peräisin varhaisesta puukirkosta, sen kooksi voi arvioida noin 7 x 14/15 metriä, siis yksi hirren pituus kertaa kaksi hirren pituutta, pari kertaa Aimalan kirkkoa suurempi pyhättö. Sen pohjoisseinä olisi ollut heti kivikirkon pohjoisseinän eteläpuolella.
Kirkko paloi ehkä 1460-luvulla. Uusi puukirkko rakennettiin vanhan sijalle, ja samalle paikalle, ehkä puukirkon ympärille, rakennettiin muutaman vuosikymmenen kuluttua kivikirkko.
Telkäntaipaleen puukirkon palo on voinut tuoda oman sävynsä Aimala-runoon: Lempoisten Tarikan Birgitta ehkä näkikin kirkon palonkajon 1460-luvulla, mutta tämä episodi sulautui vanhemman kirkon polttorunoon.
Ilkka Mäkinen
Lempäälä