Tavallisella kansalla lähes ainoa mahdollisuus opintielle oli 1800-luvulla varakas ja kannustava sukutausta tai pitäjän vauraimpien opintoja tukevaa myötämielisyys. Niin oli laita myös Gustaf Adolf Hemanin, joka pitäjän pappien ja talollisten avulla sinnitteli opintielle.
Gustaf Adolf Heman syntyi Vesilahdessa elokuun 18 päivänä 1855. Vanhemmat olivat torppari Aadolf Juhanpoika Mäkelä ja Helena Kustaantytär. Pojassa heräsi varhain lukuhalu, joka veti hänet opintielle.
Köyhät vanhemmat tekivät mitä voivat avustaakseen poikansa pyrkimyksiä päästä papiksi. Arvostivathan hekin ammattia ja varsinkin, kun poika niin määrätietoisesti halusi opintielle, oli hänet sinne laitettava. Se ei olisi onnistunut ilman pitäjän pappien ja vauraampien talonpoikien tukea.
Käytyään joitakin viikkoja pitäjänkoulua kotiseurakunnassaan, pääsi hän 1866 Tampereen ala-alkeiskouluun. Novellissaan Kysymysmerkkejä on Heman kuvannut kouluun lähtöään, joka köyhien vanhempien puolelta oli pitkien neuvottelujen tulos; varsinkin näyttää äiti olleen epäilevällä kannalla. Joku sivullinen perheen tuttava on nähtävästi antanut ratkaisevan sysäyksen.
Köyhän ajan vuoksi koulunkäynti kuitenkin keskeytyi jo 1867. Kun nälkävuosina 1867—1868 rakennettiin hätäaputyönä Lempäälään maantietä, pääsi Heman laskutaitoisena jonkinlaiseksi työnjohtajaksi, vaikka olikin vasta 13 vuoden vanha.
Kun isä vuonna 1867 kuoli lavantautiin jäi poika orvoksi. Itse hän kesällä 1868 sairastui samaan tautiin, mutta parani ja pääsi samana syksynä jatkamaan koulunkäyntiä Tampereelle. Tämä oli mahdollista vain siten, että Heman sai kotiopettajan paikan apteekkari Granbergin perheessä.
Tätä jatkui vuoteen 1872, jolloin hän siirtyi Hämeenlinnan alkeiskouluun. Hän tuli ylioppilaaksi Hämeenlinnan alkeiskoulusta 1876 ja valmistui papiksi neljä vuotta myöhemmin.
Vuodesta 1873 alkaen Heman oli viettänyt useat kesälomat Lammilla tirehtööri H. Silanderin perheessä opettaen perheen vanhinta poikaa. Täällä hän myös tutustui tulevaa puolisoonsa, Lydia Silanderiin, jonka kanssa papiksi tultuansa meni naimisiin.
Viimeiset kouluvuotensa Heman toimi maanmittari Simolinin lasten opettajana ja holhoajana. Ensimmäinen toimipaikka löytyi kirkkoherran apulaisena Lammilla. Tämän jälkeen Heman toimi muun muassa Merikarvian ja Jyväskylän maaseurakunnan kirkkoherrana.
Hemanilla oli ylioppilasajoista, rahahuolia lukuun ottamatta, varsin valoisa muisto. Ne olivat kansallisen heräämisen aikoja ja Heman otti osaa kansallisiin harrastuksiin kaikesta sydämestä.
Kirkollisista kirjoituksistaan huolimatta oli Heman suuri humoristi. Hänen tapansa oli katsoa elämässä ilmeneviä epäkohtia ikään kuin korkeammalta kannalta, sen sijaan että syöksyi niitä heti korjaamaan.
Hemanin tekstit sisälsivät myös paljon kansanomaista leikillisyyttä:
”Semmoista se lempi on”, sanoi Sanna voiton riemulla, ”ymmärrättekö nyt likat?
”Kyllä, se on semmoista, että, kun jostakin tykkää”.
”Semmoista, että niinkuin meinaa jotakuta ketä vaan omaksensa”.
”On se nyt niinkin”, myönsi Sanna, ”mutta lempi on taivaasta, se tekee onnelliseksi, se on semmoista, että – – – lempi on sitä, kun toinen lempii toista. Lukekaa esimerkiksi kirja: ”Rikas tyttö ruusulaaksossa” taikka edes Akselin ja Hildan laulu, niin ymmärrätte, että lempi enempi ja kalliimpi kuin mikään muu maailmassa”.
(G.A.Heman. Kertomuksia 1888)
Leikillisyyden alla piili myös paljon surumielisyyttä. Siitä kertoo, että Hemanin lempikirjailijat olivat nuoruudessa Aleksis Kivi, tanskalainen teologi ja filosofi Kierkegaard sekä saksalainen professori Tobias Beck, jota pidetään niin kutsutun raamatullisen suunnan edustajana.
Hedmanin novellistiikassa näkyy selviä jälkiä Kiven vaikutuksesta sekä tyylissä että monessa luonnonkuvauksessa. Kierkegaardin niin kuin Beckin puoleen veti tinkimätön totuuden vaatimus uskonnossa. Esimerkiksi Kierkegaard ei sietänyt puolinaisuutta eikä sovittelua. Tobias Beckiä ja sen lisäksi myös arkkipiispa Gustaf Johanssonia piti Hedman varsinaisina teologisina opettajinaan.
Gustaf Adolf Heman kuoli Porvoossa 2.4.1917. Kaksi vuotta aiemmin saadusta aivohalvauksesta huolimatta hän jatkoi työtään lähes kuolemaansa saakka.
Kaiken kaikkiaan Heman oli tavattoman monipuolinen henkilö. Raamattu, klassikot ja kaunokirjallisuus olivat hänelle kaikki elämää rikastuttavia tekijöitä.
Teksti: Tuula Vuolle-Selki
Artikkelia muutettu: korjattu Hemanin sukunimi. Tekstissä aiemmin se esiintyi virheellisesti muodossa Hedman.
Lähteenä käytetty:
https://www.narvasoft.fi/vesilahti/vtiopint.html
Erkki Kaila. Gustaf Adolf Heman. Vartija 1.5.1917, s. 159–164.
Aamulehti 3.4.1917, s. 4.
Kirjasampo. Heman, Gustaf Adolf: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Auf091fb8f-50c0-4896-a04f-5ed41f14a3a1
Aiheesta on kirjoittanut myös:
Ahonen, Aaro: G.A. Heman seurakuntapappina ja kirjailijana. Artikkeli teoksessa Vesilahti 1346–1946. Toim. Urho Hakuni et al. Vesilahti 1946.
Aronpuro, Kari: Augustan tanssikenkä: eräitä Pirkanmaalla eläneitä kynäniekkoja 1811–1944. Pirkkalaiskirjailijat 2003.
