Muutama viikko sitten kävelin iltapimeällä teatterista autolleni Tampereen keskustan parkkihalliin. Oli lauantai ilta, ilma oli lämmin ja äänekäs nuoriso joukko istuskeli kirkkopuistossa. Ajatuksissani viipyi vielä koskettava teatteri esitys. Mieleeni hiipi kuitenkin ajatus viimeaikojen järkyttävistä uutisista missä nuorisojoukko oli uhannut jotakuta aseella, pahoinpidelleet ja ryöstäneet.
Nuoret olivat selvästi päihtyneitä ja niin nuoria, että heidän paikkansa olisi ollut kotona. En oikeastaan ole koskaan pelännyt kaupungilla pimeänkään aikaan, mutta nyt kiihdytin askeleitani kohti autoani.
Olen huolissani nuorisorikollisuuden kasvusta niin kuin varmasti moni muukin. Etenkin ryöstö- ja pahoinpitelyrikoksissa on uutisoitu paljon viime aikoina. Katuväkivallan yhteydessä on puhuttu ryhmien tekemistä rikoksista ja jengiytymisestä. Joukossa tyhmyys tiivistyy, sanotaan.
Nuoret tekevätkin tyypillisesti rikoksia yhdessä muiden kanssa. Väkivallan käyttämisen kynnys on laskenut. Poliisi on jo jonkin aikaa viestittänyt, että nuorten tekotavat ovat raaistuneet. Uhataan tappamisella, nyrkkien sijaan yhä useammin turvaudutaan kättä pidempään, yleensä veitsiin ja puukkoihin.
Miksi osa nuorista on sitten ongelmissa? Syyt nuorisoväkivallan takana ovat moninaiset. Ilmiö ei ole uusi, tai edes yllättävä nuorten kanssa töitä tekeville ammattilaisille. Poliisin tuoreiden tilastojen mukaan pojat tekevät väkivaltarikoksia monta kertaa enemmän kuin tytöt, mutta tyttöjen koulu-uupumus ja masennus ovat nousseet räjähdysmäisesti. Tyttöjen paha olo on alkanut näkyä jo ulospäin, kuten välinpitämättömyytenä koulua kohtaan.
Suurin syy nuorten väkivallantekoihin on ulkopuolisuuden tunne. Jos elämässä ei ole sisältöä, tai toivoa paremmasta, niin väkivaltaan on helppo turvautua. Väkivallalla voi saada muun jengin silmissä arvostusta. Se tuntuu hyvältä, jos arvostusta ei ole mistään muualta saanut.
Väkivallanteot ovat levinneet myös sosiaaliseen mediaan. Yhä useammin hyökkäys kuvataan ja levitetään muiden katsottavaksi. Lähdetään tuntemattomienkin kimppuun. Haetaan vallan tunnetta, ei välttämättä edes hyötyä. Keksitään väkivallalle joku syy, mikä on ikään kuin kohdistunut omaan maineeseen. Väkivalta kuvataan, ja sillä ajatellaan tulevan arvostusta omassa ympäristössä.
On selvää, että väkivallantekijät ja kiusaajat pitää saada vastuuseen. Käsiä ei saa nostaa pystyyn ja ajatella, että poliisit hoitavat. Arvot opitaan kotona. Valitettavasti kaikissa kodeissa ei välitetä siitä, kuinka toisia voi kohdella.
Pitäisikö rangaistukset kohdistaa myös alle 15-vuotiaille? Onko ratkaisu se, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat karkotetaan? Mitä mieltä olet?
Mitä enemmän voidaan tarjota mitä tahansa järkevää ja sosiaalisesti hyväksyttyä tekemistä rikosten sijaan, on hyväksi. Jos me haluamme auttaa ja puuttua ongelmiin, niin tarvitsemme resursseja sekä kouluihin, harrastuksiin, virkavaltaan että nuorisotyöhön.
Me aikuiset luomme sen ilmapiirin, jossa nuoret elävät. Me aikuiset olemme vastuussa niin omista lapsistamme kuin kaikista muistakin. Nuorten pahoinvointi ei ole nuorten, vaan aikuisten syytä. Me aikuiset päätämme, mihin resursseja riittää. On ihan turha väittää, etteikö asialle voisi tehdä mitään. Kyse on vain siitä, miten paljon me aikuiset oikeasti haluamme auttaa.
Matkalla autolleni kukaan ei käynyt kimppuuni eikä uhannut. Olinko turhaan huolissani? Nuorten pahoinvoinnille on kuitenkin tehtävä jotain ja nopeasti.
