Lempäälän kunnan tilaama selvitys Puskiaisten oikaisun vaikutuksista on saanut runsaasti julkisuutta ja keskustelua. Selvityksessä on tuotu esiin säästöjä ajokilometreihin ja luvataan tuhansia uusia työpaikkoja. Sen julkaisun yhteydessä on tullut kuitenkin esiin valitettavan hyvin se, miten edelleen arvostetaan vähän asukkaiden mahdollisuuksia lähiluontoon, siinä liikkumiseen ja ympärivuotiseen virkistyskäyttöön.
Näiden lisäksi muutama muu näkökulma herättää kysymyksiä.
Millaiseksi Sääksjärveä halutaan ”kehittää”? Alueen kaavoituksen yhteydessä on ollut kerrottu sen kehittämisestä ”viihtyisäksi kyläksi”. Toisaalta erityisesti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jocka Träskbäck (kok.) on ahkerasti tuonut esiin tavoitteen, että Sääksjärvestä tulisi ”liikenne-hub”. ”Tampereen Tikkurila”- näkökulmasta viihtyisyys alkaa olla kaukana.
Nyt saimme lukea, että Sääksjärven alueesta tulisi kasvava teollisuus- ja yritysalue. Samaan aikaan uudet tiet pirstaloisivat jo nyt teiden ja radan jakamaa vanhaa kylää. Me nykyiset asukkaan olemme tässä ”kehittämisessä” vain ilmeisesti haittaavia hidasteita ja laskun maksajia, vaikka lainsäädäntökin edellyttää, että nykyistä rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää.
Toinen mielenkiintoinen asia on kunnanjohtaja Heidi Rämön antama näkökulma metsissä ulkoiluun ja virkistyskäyttöön. Puskiaisten metsän kerrotaan olevan ”vain talousmetsää”, jota käytetään nyt jokamiehenoikeudella. Kuka sitten ylläpitää upeaa hiihtolatua, jossa on jopa erämaatunnelma?
Korvaavaksi alueeksi Rämö mainitsee, että ”Ruskontien eteläpuolelle on varattu alue”. Tarkoitetaanko tässä Höytämöjärven itäpuolta, johon asutusalueilta tulee 3–5 kilometrin matka? Onko se enää lähiluontoa? Jälleen siis lisättäisiin liikennettä, kun makkaranpaistoon Kirskaanniemeen ajeltaisiin autolla.
Vai tarkoitetaanko tällä Lehtivuoren aluetta, joka jää jäljelle alueelle suunnitellun ”kaupunkipientaloalueen” ja uusien ”kivijalkapalveluiden” jälkeen? Kuitenkin esimerkiksi alueen luontoselvityksistä ei käy ilmi, kestääkö suojellut alueet enää vapaata liikkumista, kun alue puolittuisi ja asukasmäärä kaksinkertaistuisi. Rakentaminen joka tapauksessa tuhoaisi merkittävän osan nykyisistä luontoarvoista ja virkistyskäytön mahdollisuuksista.
Lisäksi useassa yhteydessä luonnossa liikkuminen kuitataan toteamalla ”jäähän Birgitan polku”. Eikö näin toteavat itse käy lainkaan lähiluonnossa liikkumassa, marjastamassa, sienestämässä tai koiraa ulkoiluttamassa? Eikö osata antaa arvoa sille, että meillä on käytössä lähiluontoa, joka on helposti saavutettavissa vauvasta vaari ja mummuikäisiin asti?
Olennaisin kysymys kuitenkin on se, onko meillä oikeus tuhota ainutlaatuisia alueita ja niiden luontoa, jota ihminen ei vielä ole myllännyt. Vai luotettaisiinko siihen, että seuraavat sukupolvet ovat meitä viisaampia ja osaavat tehdä vertailuja monipuolisimmin kriteereihin kuin nyt on käytössä. Heillä voi olla osaamista nähdä ”kehittäminen” muuksi kuin jatkuvaksi kasvuksi ja kuluttamiseksi. Näiden kivikoiden, lähteiden, jalopuumetsien, järvien ja lampien valmistus on lopetettu; ne ovat mittaamattoman arvokkaita.
Pirkko Harsia
Lempäälän veronmaksaja yli 40 vuotta
