Vuosi 1808 on tapauksista rikas koko maassamme. Alkoihan silloin Suomen sota. Ja tämä ajan erikoisuus kuvastuu selvästi unilukkarimme päiväkirjastakin. Jo 11. helmikuuta kerrotaan: ”Lähti Sotawäki Ryssä vastan”, ja seuraavan kuun, maaliskuun, 5 p:ltä saapui surullinen viesti pitäjään: ”Taphatu Onneton Sota Myrskyläsä”.
Mutta kauan ei kestänyt ennen kuin sodan tapaukset ulottuivat välittömästi paikkakunnalle asti. Silloin jo viikon kuluttua Myrskylän tappelusta ”tuli Ryssä kirkonkylän”. Vielä kesän alussa kerrottiin, miten jopa 4 000 ryssää oli Kuokkalassa ja Lempoisissa. Asiasta kirjoittanut oli itse opinkäynyt ”skratari” (=kraatari, räätäli).
Myös Vesilahdessa oli kesäkuun alussa levottomuuksia, sillä ”ryssän” kapteeni oli myöhemmin käynyt arvioimassa sotaväen vahingontekoja. Vesilahden osalta sotatoimet päättyivät tähän.
Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1808–1809, eli Suomen sota, oli osa Euroopassa käytyjä Napoleonin sotia. Sodan päättyessä Ruotsin itäiset läänit eli Suomen alue liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa. Samalla myös Suomen suuriruhtinaskunnan hallinto järjestettiin uudelleen. Suomesta tuli autonominen osa Venäjää.
Venäjän armeija oli ylivertainen. Venäjä asetti rintamalle sodan alussa lähes kaksinkertaisen määrän sotilaita Ruotsin armeijan sotilaiden lukumäärään verrattuna. Venäjän armeijan toiminta
oli muutenkin ammattimaisempaa; sotilaat olivat saaneet reilusti kokemusta Napoleonia vastaan sodituissa sodissa. Suomen sodassa värvättyjä sotilaita oli Ruotsin puolelta yhteensä 6 400 miestä. Sen sijaan Pohjois-Karjala oli miltei kokonaan vain niin sanottujen talonpoikaisjoukkojen hoidossa. Venäläiset aloittivat tunkeutumisen Suomeen aamulla 21. helmikuuta.
Merkittävä tekijä sodan edistymisessä oli sää, eli myös silloin, kun venäläiset tunkeutuivat Vesilahteen. Maaliskuussa pakkasta oli joinakin päivinä –30 °C ja Carl Magnus Möllersvärdin sotapäiväkirjan mukaan 13. maaliskuuta pakkasta oli peräti 40 astetta. Kovan pakkasen lisäksi lumimyrskyt pakottivat sotilaita repimään ladoista polttopuita pysyäkseen lämpiminä, ennen
kaikkea pysyäkseen elossa ankarissa olosuhteissa.
Nyt oli kyse taistelusta säätä vastaan kuin venäläisiä vastaan. Vesilahdella lähtivät pitäjässä asuvat sotilaat puolustamaan synnyinmaataan, heti kun Venäjä oli julistanut sodan ruotsia vastaan.
Klingsporin käskystä täytyi kuitenkin sotajoukkojen perääntyä kohti pohjoista kohden ja jättää koko Etelä-Suomi viholliselle alttiiksi:
Niinpä saapui jo maaliskuun 12 päivänä meidänkin pitäjän kirkonkylään ensimmäinen osasto wenäläistä sotaväkeä kenraali Rajewskyn ja Janisowskyn johdolla. Nämä lähtivät kuitenkin parin päiwän kuluttua Tamperetta kohden, mutta sijaan tuli taas seuraawana päiwänä sata sotamiestä ja lukuisa kuormasto, jotka kaikki sijoitettiin kirkonkylän taloihin ja muihin asuntoihin. Niinpä tuli m. m. Wesilahden silloisen lukkarin Tuomas Tallgrénin asuntoon kaksikymmentä sotamiestä, joista tämä huomauttaa, että ne kaikki oliwat ”aika tyranneja ja pitivät pahaa elämää. Lähde: Aamulehti 28.7.1912, s. 9.
Toisenlaisen tunnustuksen lukkari antaa venäläisestä hevosväestä, joka eversti Jakov Kulnevin johdolla saapuivat Vesilahteen kolmas huhtikuuta. ”Ne oliwat koreeta väkeä munteeristansa (=ulkomuodoltaan) ja tawoiltaan muuten siiwoja”. Suomen sodan aikana Kulnev keräsi mainetta rohkeana etujoukon johtajana. Ainoana venäläisenä hänelle on omistettu runo J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa.
Kun Suomenlahti olisi sulanut kevättalvella 1808, olivat venäläisjoukot Suomessa edenneet Etelä-Suomessa Hämeeseen. Tässä vaiheessa Vesilahdella oli vieläkin ainakin venäläinen hevosväki.
Riitoja ja rettelöitä tuli kuitenkin warsinkin ensimmäisinä kuukausina rahwaan ja sotawäin wälille. Wenäläiset joukot ottiwat näet tullessaan paikkakunnalle wäkivaltaisesti ruokaa ja juomaa sekä tekiwät kaikellaisia ilkitöitä. Toisinaan he kuitenkin koettiwat korwata niitä. Niinpä mainitsee Tallgrén, että hänkin oli kerran arwioimassa kirkonkylän Kässällä wenäläisten tekemiä wahinkoita ja muita pahoja töitä. Yleensä kuitenkin täytyy sanoa, että wiholliset tällä kertaa menetteliwät paljoa inhimillisemmin kuin edellisillä sotaretkillä. Niinpä ei rahwaan tarwinnut nyt paeta Säijän ja Halkiwahan metsäkulmille, kuten oli ollut asianlaita esim. Ison-wihan aikana, waan saivat kaikessa rauhassa ja esteettömästi harjoittaa elinkeinojaan. Tällainen oli sotatila warsinkin sen jälkeen, kun Wesilahden rahvas ja sen wirkamiehet oliwat heinäkuun 24 päiwänä w. 1808 tehneet arkkipiispa Tengströmin kehoituksesta uskollisuuden walan Wenäjän keisarille. Lähde: Aamulehti 28.7.1912, s. 9.
Mutta sodankin aikana oli maata koetettava asua, oli »Mullick ja Pucki» vietävä laitumelle, oli ”potadit” istutettava, ”Tupakan siemenet” kylvettävä, samoin ”ohrija, pellawija ja paapuia” pantava maahan.
Vielä sodan kestäessä pidettiin häitä, lukupitoja ja hautajaisia, joihin toisinaan saattoi tulla venäläisiäkin upseereita ja sotamiehiä vieraiksi. Vuonna 1808 oli Vesilahdessa kappalaisen vaali, joka vielä Pohjois-Suomessa tapahtuneista sodan pauhuista, oli tavallista vilkkaampi.
Sodan loppumiseen ja rauhan saapumiseen ei Vesilahdessa juuri kiinnitetty sen erikoisempaa huomiota. Niinpä oli pitäjän kirkkoherran Karl Fredrik Wegeliuksen kuolema ollut paljon huomiota herättäneempi tapahtuma kuin samaan aikaan käydyt taistelut ja poliittiset tapahtumat.
Tuula Vuolle-Selki
LÄHTEET:
Lainaukset. Aamulehti 28.7.1912, s. 9, Lempäälän-Vesilahden Sanomat 23.5.1936, s. 3.
Jakov Kulnevista https://fi.wikipedia.org/wiki/Jakov_Kulnev
Kuvalähteet: Suomen Sotilas 14.2.1931, s. 8; Kansallisgalleria, Museovirasto.
Kirjallisuutta aiheesta: Lappalainen, Jussi T., Wolke Lars Ericson, Pylkkänen Aki: Sota Suomesta.
Suomen sota 1808–1809. Helsinki: Tammi, 2007.
