Vesilahti valitsi uudeksi luotsikseen Mikko Latvalan, joka aloittaa pestissä ensi maaliskuussa. Kunnanjohtajan valinta sujui niin sulassa yhteisymmärryksessä kuin voi. Hakijoista valittiin haastateltavat, joista kaksi testattiin. Latvala sai vahvan mandaatin pestilleen, esitys hänen valinnastaan meni yksimielisesti läpi niin valintatyöryhmän, kunnanhallituksen kuin valtuustonkin. Jopa silmiinpistävän yksimielisesti.
Jos edellisen kunnanjohtajan Tuomas Hirvosen elokuinen irtisanoutuminen luottamuspulan vuoksi oli dramaattinen, ei draaman kaarta puuttunut hänen valinnassaankaan syksyllä 2018. Pitkäaikaisen kunnanjohtajan eläköitymistä edelsi tiukka vääntö, millaista johtajaa kuntaan halutaan. Ehdokkaiden välinen kamppailu julkisine vaalipaneeleineen huipentui äänestysvalintaan, jonka Hirvonen voitti äänin 11–10.
On hienoa, että kunta saa nyt kunnanjohtajan, jonka taakse kaikki valtuustoryhmät ovat voineet sitoutua. Se on hyvä selkänoja uudelle luotsille. Avoimuuden kannalta mieleen nousee kysymys, onko kaikki todella näin yksimielistä. Hirvosen eron syitä ei ole avattu julkisesti missään vaiheessa, vaikka se tuli maksamaan kuntalaisille ison erorahan verran. Jos päätöksenteko suurissa asioissa vaikuttaa liian yksimieliseltä, se herättää epäilyksiä, mitä kulisseissa tapahtuu. Asiaan on havahduttu, valtuutetutkin käyttivät puheenvuoroissaan sanaa ”mainehaitta.”
Sinänsä Vesilahden luottamushenkilöt tuntuvat löytäneen yhteisen köyden vedettäväkseen. Edes tappiollinen talousarvio ei herättänyt ainuttakaan muutosesitystä. Lempäälässäkin keskusteltiin lähinnä tekstiosioista. Se kertoo hyvästä ja ennakoivasta valmistelusta. Kunnan talousarvio on niin suuri kokonaisuus, että valtuuston kokous on sille vain sinetti. Työ täytyy tehdä perusteellisesti etukäteen. Näin näyttää käyneen sekä Vesilahdessa että Lempäälässä ja hyvä niin.
