Oma nimi on valtavan tärkeä. Monissa fantasiaromaaneissa ja -elokuvissa jonkin demonin saa tottelemaan, kun vain tietää tämän oikean nimen. Yleisen ymmärryksen mukaan myös äidilläsi on tosi kyseessä, jos hän puhuttelee sinua koko nimelläsi.
Ihmisaivot reagoivat voimakkaasti oman nimen kuulemiseen ja nimeltä puhuttelu onkin vaikuttavan vuorovaikutuksen avaintekijä. Jokaiselle meistä on tuttu tilanne, kun tehtäviä pitäisi delegoida ja kysytään ”Kuka tekisi?”. Tällöin koittaa useimmiten harras hiljaisuus. Kun taas kysytään ”Tekisitkö Pertti sinä?”, alkaa todennäköisesti tapahtua. Kyse voi tietenkin osin olla siitä, ettei toinen suoraan kysyttäessä kehtaa kieltäytyä. Mutta väitän, että kyse on myös tehtävän henkilökohtaisuudesta: Kun minut mainitaan nimeltä, kaivataan tähän juuri minua. Eikä tee mieli kieltäytyä, kun olen jonkun mielestä paras valinta.
Siksi on niin tärkeää, että kasteessa kutsutaan nimeltä osaksi Jumalan kansaa. Kastaessaan pappi sanoo: ”*Lapsen etunimet*, minä kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”. ”Minä” ei viittaa pappiin itseensä, vaan Jumalaan. Pappi toimii välikappaleena. Jumala kutsuu ihmistä kaikilla etunimillä, eli Hän on kutsunsa kanssa aivan vakavissaan.
En tiedä, onko nykyisen kastekaavan laatijoilla ollut mitään erityistä mielessä, kun sukunimi on jätetty kastesanoista pois. Mielestäni se on kuitenkin melko osuvaa. Sukunimi ilmaisee taustasi ja lähisuhteesi, mutta etunimet yksilöivät sinut. Jumalan perheeseen kuulut siis lähipiiristäsi huolimatta itsenäisenä, eikä taustallasi ole väliä.
Kristuksen kirkon jäsenyyden lisäksi ihminen saa kasteessa itseensä Pyhän Hengen. Jumala alkaa siis vaikuttaa ihmisessä ja tuova usko pääsee kehittymään. Kaste on siis pelastuksen välttämätön edellytys. Menemättä tämän pidemmälle kasteteologiaan voidaan todeta, että kaste on kastettavalle suuri lahja. Pientä lasta kastettaessa se on myös tehtävä tämän vanhemmille ja kummeille: lapsen hengellistä kasvua pitää tukea.
Varttuneemman kristityn elämässä kaste on tehtävä myös kastetulle itselleen. Jokaisessa perheessä on omat tavat ja arvot, joita perhe noudattaa – näin myös Jumalan perheessä. Tämän miljoonien ihmisten perheen tapoihin kuuluu kokoontua yhdessä aterioimaan säännöllisesti. Sen arvoihin kuuluu kiittää maailman Luojaa kaikesta saamastamme hyvästä ja pyrkiä tekemään luodusta maailmasta entistä parempi paikka. Tämän tehtävän Jumala on meille nimeä käyttäen delegoinut ja kutsu onkin erityisen painava.
Ville Lehonmaa
Kirjoittaja on Lempäälän seurakunnan seurakuntapastori ja nuorisotyön työalajohtaja
