Kunnilla on monopoli alueidensa kaavoittamisessa, eikä se ole mikään vähäinen oikeus. Hieman hienommin ilmaistuna kyse on kuntien oikeudesta ja velvollisuudesta vastata maankäytön suunnittelusta. Kaavoitus on keskeinen osa kunnan strategian käytännön toteuttamista. Sillä ohjataan, miten alueita käytetään, vaikkapa minne sijoittuvat kaupat ja tehtaan, millaista asumista missäkin suositaan tai kuinka lähelle rantaa sen saunan saa rakentaa.
Maanhankinta on keskeinen instrumentti, jolla kaavoituksen viitoittamaa tietä otetaan käyttöön. Kuntakaan ei saa rakentaa toisen maalle, eikä pakkolunastuksiin saa tai tule ryhtyä vähäisin perustein. Omalla tonttivarannolla kunta pystyy hallinnoimaan alueita, joita se haluaa kehittää.
Maakaupat herättävät intohimoja, kunta on vahvassa asemassa maanomistajaan nähden raakamaan ostamisessa ja etenkin hinnoittelussa. Toki kaupat syntyvät vasta, kun sekä myyjä että ostaja sen ehdot hyväksyvät. Sekä Lempäälä että Vesilahti on kiertänyt maanomistajien pakeilla viime vuosina ahkerasti ostohousut jalassa, ja hyvä niin.
Vesilahden kasvua viime vuosina on ahdistanut pula halutuista omakotitonteista. Nyt painetta on saatu helpotettua ja tonttikauppaa vauhditetaan aktiivisella markkinoinnilla. Tavoitteena on houkutella kuntaan uusia asukkaita.
Lempäälä on onnistunut tekemään suuria maahankintoja, viimeksi 1,2 miljoonan euron kaupat 55 hehtaarista Hulikankulmasta ja Moisionaukean asutusalueen vierestä. Kun kunta tekee samaan aikaan kovaa säästöohjelmaa, hinta tuntuu kovalta. Maanhankintaan on kuitenkin varauduttu jo vuosia aiemmin sitomalla taseeseen kertynyttä pääomaa maahankintaan. Nyt oli aika käyttää sitä.
Tutun sanonnan mukaan maan osto kannattaa aina, sillä sen valmistus on lopetettu. Se pätee kuntiinkin, mikäli maa-alue on kunnalle strategisesti oikealla paikalla.
