Odottava äiti kävi suuressa kaupungissa neuvolassa. Kun oli puhuttu tulevaan tapahtumaan liittyvistä asioista, virkailija kysäisi, onko odottavalla ongelmia. Äiti vastasi, että he ovat juuri ostaneet asunnon, ja autokin pitäisi vaihtaa. Siihen virkailija vastasi, ettei hän sitä tarkoittanut, vaan että onko heillä perheväkivaltaa, alkoholiongelmia tai käytetäänkö perheessä huumeita. Onneksi näitä ongelmia ei tässä perheessä ollut.
Miksi virkailija kyseli tällaista? Jos näitä asioita on runsaasti, on syytä olla huolissaan ja miettiä, kuinka näitä elämää tuhoavia ongelmia voidaan korjata. Tehtävä ei ole helppo missään tapauksessa. Se vaatii taitoa, aikaa ja kärsivällisyyttä. Toki korjaavaa työtä tehdään nytkin, mutta kuinka hyvin apu pääsee sinne, minne se on tarkoitettu? Ymmärtävätkö avun tarvitsijat hakea apua?
Jouduin kerran sivusta seuraamaan repivää perheriitaa. Huuto ja meteli oli kova. Vanhempien mieleen ei tullut, että heidän lapsistaan riitely oli pelottavaa. Sivullisten kehottama neuvo rauhallisuuteen ja asioiden järkevään pohdiskeluun ei auttanut. Sisäinen kuohunta oli niin voimakas, että se ei sulanut hetkessä. Kannattaa sanoa, että joka alkaa karjumalla hoitaa asioita, on jo valmiiksi hävinnyt. Näennäinen voitto koituu lopulta ainakin henkiseksi tappioksi. Pelon lietsominen ja sillä hallitseminen on typerää ja kaikkia henkisesti kuluttavaa.
Onko meidän keskuudessamme runsaasti tasapainottomia ihmisiä, joiden levottomuus aiheuttaa ongelmia sekä itselle että koko yhteiskunnalle. Mikä vika on tavalla, jolla toimimme? Psykologit ovat sanoneet, että ruma tapa hoitaa asioita on opeteltu tapa. Miksi sitten olemme opetelleet huutamaan ja karjumaan? Tätä kannattaa miettiä. Joskus karjujan pitäisi itse kuulla äänitettynä omaa elämöintiään. Ehkä hän tajuaisi, miten hölmöltä ja vastenmieliseltä se kuulostaa.
Mitä kristillinen usko voi tässä asiassa auttaa? Ensinnäkin se opettaa tuntemaan omaa itseä. Kun Jumala saa puhutella ihmistä, ja hän tajuaa Jumalan läsnäolon, hänelle tulee tarve saada anteeksi. Joka on saanut Jumalalta tekonsa anteeksi, tajuaa, mikä voima on kristillisessä uskossa. Tahallaan tehdyt synnit eivät ole enää kiviriippana mukana. Täyttä totta on vielä tänä päivänä se, että Kristus vapautti meidät vapauteen.
Kristillinen usko ei ole vaikeita opinkappaleita, vaan käytännön elämää Jumalan yhteydessä. Se on turvallista elämää koska Jumala itse on kaiken takuumiehenä.
Mistä sitten lähdetään, jotta elämä tulisi sisällöltään paremmaksi? Parannus tulee vanhan sanonnan mukaan lähteä omasta itsestä. Rumatapainen ei hetkessä muutu pyhimykseksi. Muutos vaatii kilvoittelua ja usein toisten apua. Paljon on saatu aikaan, jos käytös muuttuu niin paljon, että entisellä karjujalla ei ole halua huutaa eikä painaa toista alas, vaan tukea toista ja myötäelää hänen kanssaan.
Heikki Miettinen
