Mikä näissä aitoissa kiehtoo? Varmaankin se, että aitta on eräänlainen alkurakennus. Se on kompakti neliseinäinen, kattonsa puolesta pohjoisiin oloihin rakennettu “hirsilaatikko”, joka on tehty kestämään. Aitan mittakaavat on johdettu ihmisen mitoista, Ja hirsi itsessään on moduuli, jota yksi ihminen jaksaa käsitellä. Aitan voi purkaa, siirtää ja koota uudelleen sopivaan paikkaan. Ehkäpä juuri tämän takia aitat ovat usein kumpareilla, ilmavassa maisematilassa.
Maaseudulla vanhoissa taloissa aitat ovat osa pihapiiriä, melkeinpä aina pihan vanhin rakennus, jonka arvo tunnetaan ja joka ilmaisee asumisen ylisukupolvisuutta. Laiminlyöty, tärviölle päästetty, hiljaksiin tuhoutuva aitta on aina surullinen tapaus. Niin vähän olisi tarvittu sen kunnossa pitoon, mutta sitäkään vähää ei ole tehty.
Aitassa on usein kissanluukku ovessa ja ilmaräppänä ylhäällä päädyssä. Räppänä voi olla nelikulmio, pyöreä reikä, perhoskuvio tai A-kirjaimen muotoinen kolmio. Ovissa on rautasaranat ja kyläsepän tekemä koppalukko. Tai poikkirauta ja nykyaikainen riippulukko. Aitan alusrakenne vaihtelee: usein alkuperäinen rakenne on tuhoutunut ja aitta on nostettu kiville. Kunhan lattian alla on metri ilmaa, on kaikki kunnossa.
Aitan katto voi olla tuohta, pärettä, tiiltä tai peltiä. Museo-ohjeiden vastaisesti neuvoisin: laittakaa vaan lukkosaumapeltiä tai tiilikuvioista kattopeltiä. Se kun takaa aitan säilymisen sadaksi vuodeksi – ja sehän tässä on tärkeintä.
Aittoja on Skandinaviassa, Sveitsissä, Baijerissa, Georgiassa ja niin edelleen. Suomalaisista aitoista hienoin on hämäläinen kaksikerroksinen luhtiaitta. Muuan sellainen on Lopen kartanon entinen, sittemmin viereisen hevostilan hallinnassa ollut ja nyttemmin kunnan omistukseen tullut kaksikerroksinen luhtiaitta. Toivoisi, että Lempäälässä ymmärretään tuon aitan arvo.
