Sydänten kuningas ja aasi

 Adventtina, kirkkovuoden ensimmäisenä sunnuntaina, tervehdimme Hoosianna-laululla Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme, että hän on mahdollistanut meille yhteyden Jumalan kanssa. Päivän evankeliumitekstit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys tulee siten esille alusta alkaen ja tajuamme joulun merkityksen liittyvän kiinteästi yhteen Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

Matteuksen evankeliumin 21. luvussa kerrotaan, kuinka Jeesus oli opetuslastensa ja muiden ihmisten kanssa matkalla kohti Jerusalemia, jossa oli suuret pääsiäisjuhlat.  Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan hakemaan itselleen aasia ja sen varsaa läheisestä kylästä ja he saivat ohjeen: ”Jos joku sanoo teille jotain, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä, mutta palauttaa ne pian.” Miehet tekivät niin ja Jeesus ratsasti Öljymäeltä Jerusalemiin. Suuri ihmisjoukko levitti tielle vaatteita ja palmunoksia ja huusi: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”

 Jeesus oli erilainen Messias kuin kansa odotti. Hän ei tullut komealla sotaratsulla pelastamaan kansaa valloittajilta, vaan nöyrästi, vaatimattomasti ja lempeydellä aasin varsalla. Hän tuli sydänten kuninkaaksi ja osoitti, että Jumalan valtakunta on maallista loistoa mahtavampaa ja paljon syvällisempää. Jeesus etsi sydämiä, jotka olisivat avoimia Hänen rakkaudelleen ja armolleen.

Sillä, että Jeesus ratsasti aasilla, on vahva symbolinen merkitys. Aasi on luonteeltaan nöyrä, vaatimaton ja rauhaa tuova eläin. Jeesus heijasti rauhan ja lempeyden valtaa ja osoitti, että Hän tuli parantamaan ja eheyttämään maailmaa. Hän tuli aasin varsalla ratsastaessaan tuomaan Jumalan rauhaa sydämiimme. Sydänten kuningas tulee tänäkin päivänä keskuuteemme sellaisella tavalla, että vain herkistymällä katsomaan ja kuulemaan, voimme nähdä Hänen kuninkuutensa todellisen luonteen.

Pienellä aasilla oli tärkeä tehtävä. Se pääsi lyhyen matkan kuljettamaan Jumalan Poikaa, toteuttamaan suurta pelastustehtävää. Herra tarvitsi sitä ja Hän tarvitsee myös meitä. Meidät on siis kutsuttu vapaaehtoishommiin, viemään ilosanomaa Jeesuksesta eteen päin. Niin pientä tai vaatimattoman tuntuista tehtävää ei löydykään, jolla ei olisi merkitystä Jumalan valtakunnan työssä.

Adventin aika kutsuu meitä pohtimaan, kuinka omassa elämässämme valmistaudumme vastaanottamaan tämän sydänten kuninkaan. Jumalan valtakunta on läsnä jokaisessa sydämessä, joka on valmis antamaan Hänelle paikan. Adventti on aika, jolloin voimme tarkastella sydämemme tilaa ja kysyä, onko siellä tilaa sydänten kuninkaalle? Olemmeko valmiita tunnistamaan Hänet, vaikka Hän tulisi aasin selässä? Olemmeko valmiit kohtaamaan Hänet, ei vai adventtina ja jouluna, vaan ihan joka päivä?

Anneli Kesola

Lue lisää

  1. Seurakunnalta
    17.11.2024. 10:00

    Tilaajille

  2. Seurakunnalta
    10.11.2024. 10:00

    Tilaajille

  3. Seurakunnalta
    27.10.2024. 09:00

    Tilaajille

  4. Kolumnit
    20.10.2024. 10:00

    Tilaajille

  5. Seurakunnalta
    06.10.2024. 09:01

    Tilaajille