Kuntalaiset ja heidän joukossaan myös Vasemmiston kannattajat toivoivat vuosikausia uimahallia Lempäälään. Nyt sellainen on kuntaan saatu, mutta harmillisesti ilo uimahallista on jäänyt lippuhinnoittelun herättämän keskustelun alle. Monet kuntalaiset ovat pettyneet ja jopa suuttuneet lippujen hinnoittelusta. Kuntalaiset ovat kokeneet, ettei uimahalli ole näillä hinnoilla kaikkien kuntalaisten saavutettavissa.
Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestö arvostaa päätöksenteon avoimuutta. Siksi vaadimme Lempäälän uimahallin käynnistämisprosessin, prosessin etenemisen ja nykyisen päätöksenteon rehellistä avaamista kuntalaisille. Kuntalaisista koostuvan yhdistyksemme jäsenet eivät omasta tiedonhaustaan huolimatta ole saaneet selkeää kuvaa siitä, mitä kaikkea on tapahtunut sen jälkeen, kun valtuusto päätti uimahalli-hankkeen käynnistämisestä.
Kunnallisjärjestö haluaa vastauksia siihen, miten valtionosuudet käytettiin, mikä on operaattorin valta ja onko perintörahoja käytetty oikein? Onko kunnan saaman perintörahan kohde ollut ennalta määritelty vai onko se päätetty käyttää uimahalliin muista syistä? Jos näin, kuka päätöksen on tehnyt ja mitkä olivat vaihtoehtoiset kohteet?
Kunta käyttää uimahalliin 500 000 euroa vuodessa. Pidämme siksi reiluna, että kuntalaiset tietävät miten rahat kuntalaisten hyväksi käytetään. Toivomme sekä kunnanhallituksen että uimahalliyhtiön avaavan kuntalaisille sitä prosessia, jolla nykyhinnoitteluun on päädytty. Kuka lippuhinnoista viime kädessä päättää, mitkä luvatut halvemmat hinnat kuntalaisille ovat ja mihin lippuihin koululaisten käyttämän osuuden jälkeen 400 000 euron subventoinnit ovat menneet?
Sen vähäisen saadun tiedon pohjalta vaikuttaa siltä, että subventonti on kohdistunut kausikortteihin. Kausikortin hinta monelle liian suuri. Vasemmisto pyytääkin avaamaan, montako kausikorttia on keskimäärin myyty ja mitä tapahtuu niille lopuille rahoille, joilla subventoituja kausikortteja ei ole ostettu?
Toivomme vastauksia ja yhteistä tahtotilaa asiassa.
Jenni Joru
Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestö
hallitus