Lempäälän seurakunta pitää hartauksia vanhuksille myös laitoksissa 

09.02.2025 11:00

Lempäälän-Vesilahden Sanomissa (LVS 5.2.) julkaistussa Hiljaisia hetkiä -sarjan kolumnissa Kristittynä Suomessa TM Mirja Miettinen kirjoitti mitä eräässä suomalaisessa vanhainkodissa oli tapahtunut: omistaja oli lopettanut kokonaan seurakunnan pitämät hartaushetket.

Lempäälässä tilanne on toinen. Seurakunta järjestää säännöllisesti hartauksia julkisissa ja yksityisissä vanhusten asumisyksiköissä. Diakoniatyöntekijöiden ja pappien mielestä vastaanotto on henkilökunnan ja omistajien puolelta ollut hyvää, jopa lämmintä.

Haluamme lyhyesti kertoa kuinka seurakunta toimii Lempäälän suurimmissa terveyden- ja sosiaalialan yksiköissä, ja kiitämme samalla hyvin sujuneesta yhteistyöstä.

Pirkanmaan hyvinvointialueen Himminkodossa seurakunnan pappi tai diakoniatyöntekijä pitää hartauden kerran viikossa aina yhdessä ryhmäkodissa kerrallaan. Himminkodon asukkaalla on siis halutessaan mahdollisuus osallistua hartauteen omassa ryhmäkodissa 3–4 viikon välein ja lisäksi useamminkin, jos hän yksin tai saattajan avustama pystyy vierailemaan naapuriryhmäkodeissa.

Toisessa Pirkanmaan hyvinvointialueen laitoksessa, Lempäälän sosiaali- ja terveysaseman sairaalaosastossa, diakonian pappi Emmi Korpi päivystää kerran viikossa. Hän kiertää osastolla ja rupattelee halukkaiden potilaiden ja omaisten kanssa ja pyydettäessä toimittaa ehtoollisen, rukoilee tai keskustelee sielunhoidollisesti.

Ehtookoto ry:n omistamalla ja palveluasumista tarjoavalla Kotokampuksella seurakunnan pappi tai diakoni pitää asukkaille yhteisen hartauden kerran viikossa. Ehtoonhelmen muistiryhmäkodissa hartaus on kerran kuussa.

Lisäksi seurakunta järjestää Kivalakotikylä ry:n kappelissa ehtoollisjumalanpalveluksen eli messun kerran kuussa.

Hartauksia on kerran kuussa myös yksityisessä Esperi Care Oy:n Kananvanrannan vanhusten palveluasumisyksikössä ja Himminnaapurissa, jossa on Lempäälän Vuokrakoti Oy:n asuntoja ikäihmisille.

Muissa hoiva- ja asumisyksiköissä seurakunnan diakoniatyöntekijät ja papit käyvät aina pyydettäessä.

Henriikka Tarri

diakonian työalajohtaja

Matti Vehviläinen

kirkkoherra

Lue lisää

  1. Ajankohtaista
    08.02.2025 14:00

  2. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
    Ajankohtaista
    23.01.2025 11:00

    Tilaajille

  3. Uutiset
    26.12.2024 10:00

    Tilaajille