Tilanne ohi: Junaliikenne Tampereella keskeytyi aamulla tunneiksi, nyt raideliikenne taas kulkee

20.03.2025 08:43

IC21 seisoi Lempäälässä Tampereen liikenneonnettomuuden vuoksi torstaiaamuna yhdeksän aikaan. Toijalassa oli pysähdyksissä kolme junaa. Junia alkoi myöhemmin kertyä useampiakin asemille odottelemaan lähtölupaa. Kuva: Seppo Kummala
Tampereen rautatieasemalla sattui torstaiaamuna liikenneonnettomuus, jonka seurauksena raideliikenne oli toistaiseksi pysähdyksissä. Pelastuslaitos kertoo, että radalla oleva este on kuorma-auto, joka suistui Ratapihankadulta aidan läpi kiskoille. Kuorma-auton kuljettaja vietiin Acutaan tarkistettavaksi. Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuuspaikalle torstaiaamuna kello 7.15.

Aamulla tapahtuneen liikennevahingon vuoksi Tampereella keskeytetty junaliikenne aloitettiin rajoitetusti noin kymmenen aikoihin, kertoi Traficom tiedotteessaan. Junaliikenteessä oli päivän mittaan huomattavia myöhästymisiä ja osa junista jouduttiin perumaan kokonaan. Tampere–Orivesi välin henkilöliikenne korvattiin linja-autoilla pitkälle iltapäivään asti.

Pääradan raiteet 1 ja 2 avattiin parissa tunnissa, minkä jälkeen junaliikenne avautui osittain. Junien myöhästely jatkui kuitenkin pitkään. Häiriön tiedotettiin olevan kokonaan ohi hieman ennen kello 16:tta. Myös Orivedelle suuntautuva raideliikenne saatiin jälleen kulkemaan.

Junaliikenteen seisahtuminen näkyi myös Lempäälän rautatieasemalla. Tamperetta kohti menossa ollut IC21 seisoi kolmoslaiturilla odottaen, koska pääsee jatkamaan. Kello kymmenen aikaan Lempäälässä pysähdyksissä myös IC41 juna ja Toijalan asemalla etenemislupaa odotti jo neljä junaa. Junien etenemistä voi seurata vr:n verkkosivujen kautta.

Lempäälään seisahtuneet IC-junat pääsivät lähtemään kohti Tamperetta kymmenen jälkeen. Junat olivat pitkälle iltapäivään jäljessä aikatauluistaan, minkä vuoksi osa matkustajista joutui turvautumaan korvaaviin jatkokyyteihin Tampereelta eteenpäin. Junien seisahtuminen työllisti myös alueen takseja.

Rautatieaseman infotaulut kertoivat poikkeustilanteesta. Kuva: Seppo Kummala
Lempäälän rautatieasemalla junaa odottelevat kaipasivat tietoa, miten heidän matkansa sujuu. Kuva: Seppo Kummala