Jeesus lupasi taivaaseen astuessaan lähettää meille Pyhän Hengen. Pyhän Hengen, joka lohduttaa, muistuttaa meitä Jumalan lupauksista, joka synnyttää uskon, joka luon yhteyden uskovien välille, joka auttaa meitä antamaan anteeksi itsellemme ja toinen toisillemme, ja joka auttaa meitä lukemaan ja ymmärtämään Raamattua. Olemmeko me sitten vastaanottaneet tämän lahjan? Näemmekö me tai koemmeko me Jumalan läsnäolon elämässämme?
Olen tällä kesäkuun ensimmäisellä viikolla aloittamassa yhtä rippikoulun tiivistä lähijaksoa. Pureudumme 15-vuotiaiden kanssa siihen, mitkä ovat kristillisen uskomme perusteet. Apostolisen uskontunnustuksen loppuosa sanoo: Uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Jälleen kerran pääsen miettimään, miten tuoda nämä asiat sillä tavalla esille, että todellinen, mutta käsitteinä monelle abstrakti ulottuvuus muuttuisi ymmärrettäväksi ja koettavaksi. Aivan kuin yrittäisi selittää painovoimaa sellaiselle, joka tuntuu seisovan tukevasti maassa tai yhteishenkeä sellaiselle, joka on osana hyvin toimivaa ryhmää.
Harry Potter -kirjojen pahis, Voldemort, on niin voimallinen velho, että hänen nimeään ei saisi mainita, sillä hän voi tulla paikalle sinne, missä hänen nimensä mainitaan. Siksi häntä ja hänen voimaansa peläten käytetään kirjoissa hänestä kiertelevää sanontaa, hän-joka-jääköön-nimeämättä. Raamatun kertoma Pyhä Henki puolestaan on hyvis, joka on läsnä silloin kuin joku läsnä olevista uskoo Jeesukseen ja mahdollisesti kerää ihmisiä rukoukseen Jeesuksen nimessä. Pyhä Henki on Jeesuksen nimessä läsnä. Jeesus tahtoo hyvää niille, jotka hänen nimeensä kokoontuvat.
Rippikoulu tehdään parhaan taitomme mukaan ja Jeesuksen nimessä ja voimassa, ja Hän-joka-on-Jeesuksen-nimessä-läsnä on toimii keskellämme tänäänkin sekä riparilla että sen jälkeen.
Merja Viljanen
