Aamu on pian, ja tuuli ottaa päivän haltuunsa. Olisin ollut vielä unessa peiton alla. Runo tulee minulle heti mieleen: Oiva Paloheimon (1910–73) Auttamaton Pekka. Pidän siinä olevasta huumorista. Itse olen ilman sanoja. Runo auttaa minua, piirtää kuvia, eikä koeta neuvoa. En olisi minä ilman runoa.
Oliko sinulla pienenä oma runo tai virsi, onko se vielä tallella? Virsi, joka lohduttaa, on kuin avoin ikkuna. Pitää kiinni. Minä pidän virrestä 509. Siinä on hyviä neuvoja, miten pitäisi kohdella lähimmäistä. Pienenä oma virteni oli Nyt kulkee halki korpimaan. Siinä kuvataan ihmisen elämän matka ja Kristuksen sovitustyö. Halusin kuulla sen joka päivä. Toinen tärkeä hengellinen laulu oli Onpa taivaassa tallella.
Ranskalainen runoilija Charles Baudelaire (1821–67) kirjoittaa runossa Unikuva Pariisista: ”Koska olin satumaailmani arkkitehti, noudatti valtamerikin tahtoani.” Runous antaa vapauden mielikuvitukselle.
Baudelaire kuvasi Pariisia, Paloheimo Vesilahtea. Paloheimon moni runo puhuttelee minua. Siunatut vuosisadat on rakkain runoni. ”Lensi ihana enkeli päälle maan” ja Pyhäjärvi peilinä, joka heijastaa meille taivaan. Muistan runon aina, kun saavun Vesilahden pappilaan.
Sinulle, rakas lähimmäinen toivotan siunattuja vuosia!
Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä:
ja äkkiä on ilta.
(Salvatore Quasimodo)
Henri Matikainen
