Kunnanvaltuutettu Hannu Lehikoinen kysyi Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 17. joulukuuta, olenko tosiaan eri mieltä siitä, että kuntalaisille on tarjolla runsaasti hyviä palveluja viitaten kirjoitukseeni Lempäälän taloudesta 10.12. samassa lehdessä. Kiitos kysymyksestä, Hannu. Vastaan, että keskeistä on menojen mitoittaminen tulojen mukaisiksi.
Siirryttäessä 2000-luvulle Lempäälässä alkoi voittaa ajattelu, jossa ensisijaisesti painotettiin palvelujen lisäämistä eli ryhdyttiin mitoittamaan tuloja menojen mukaan. Se on vaarallinen tie, joka johtaa velkaantumiseen ja verojen nostoon. Verojennosto taas askel askeleelta heikentää kuntalaisten ostovoimaa, kulutusta ja investointeja sekä sitä kautta yksityistä sektoria, joka tuottaa ne verovarat, joilla hyvinvointipalvelut rahoitetaan. Huono kierre alkaa kehittyä.
Kunnan taloudessa velka on siirrettyä verotusta, jonka maksajiksi ovat tätä menoa tulossa seuraavat sukupolvet, mm. lapsemme ja lastenlapsemme. Se ei ole oikein, vaan meidän tulee mitoittaa menot tulojemme mukaisiksi. Kunkin sukupolven tulisi vastata omista menoistaan ja mieluummin jättää talous seuraavalle sukupolvelle vähän paremmassa tilanteessa, kuten aikaisemmat sukupolvet ovat tehneetkin.
Lehikoinen syytti kirjoituksessaan 1990-luvun päättäjiä siitä, että silloin Lempäälä säästi eikä rakentanut. Olisiko aika vähän kullannut Hannun muistia? Kyllä 1990-luvullakin taivasteltiin kasvavan kunnan investointitarpeita. Keskeisiä toimia olivat koulukiinteistöjen kunnostaminen, peruskorjaaminen ja uudisrakentaminen, joista valmistui vuonna 1992 Lauri Keskisen laatima hyvä ja käytännönläheinen suunnitelma. Se toteutettiinkin lähes kokonaan.
Suurin yksittäinen hanke oli 1990-luvun puolivälissä alkanut Sääksjärven koulun peruskorjaus ja uudisrakentaminen. Myös vesihuollon puolella toteutettiin merkittäviä hankkeita. Olen kirjani Läpi harmaan kiven luvussa kasvavan kunnan ilot ja surut käsitellyt näitä asioita vähän tarkemmin.
Raimo Sirén
