Meillä on itse kullakin varmasti kouluajoilta jäänyt jonkinlainen esto, kun etsitään vapaaehtoisia. Heti tulee mieleen, että ei minusta varmaankaan ole siihen ja mitä muutkin sanovat ja jos minulle nauretaan… ja kun minulla ei ole aikaa eikä tämän ikäisenä enää kannata. Meillä armeijan käyneillä on lisäksi mielessä vielä sekin, että vapaaehtoiseksi tarjoutumisesta ei yleensä seurannut mitään mieltäylentävää. Monia syitä tai tekosyitä olla ryhtymättä toimimaan, jos kysytään ja olisi kuitenkin tarvetta. Vesilahdessa vietettiin viime sunnuntaina vastavalittujen luottamushenkilöiden tehtäväänsiunaamisjuhlaa, ja samalla keskustelimme vapaaehtoistoiminnan moninaisista ulottuvaisuuksista ja muodoista.
Kirkon tulevaisuus on hyvin synkkä ilman vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset ovat kirkon ja yksittäisen seurakunnan ”salainen ase”, kun raha tuntuu loppuvan joka puolella. Kaikkeen ei olekaan enää varaa palkata työntekijää, vaikka olisikin kyseessä sinänsä tärkeä toimintamuoto ja palvelu. Näin on muuten muuallakin yhteiskunnassa. Alamme olla tilanteessa, jossa olisi tarvetta sille vanhanaikaiselle talkoohengelle ja vastuunkannolle, josta onkin palkkana ainoastaan hyvä mieli ja omatunto. Tämä oli ns. vanhoina hyvinä aikoina itsestään selvää.
Tuntuu, että ennen ihmisten kotien väliset kynnykset olivat paljon matalampia. Oli itsestään selvää kantaa huolta oman perheen lisäksi myös naapureista ja muistakin kylän ihmisistä. Elämällä oli tutut ihmisen muotoiset kasvot.
Yksi vapaaehtoisuuden loistava muoto on olla mukana luottamushenkilönä seurakunnan erilaisissa tehtävissä. Mikään luottamustehtävä ei ole seurakunnassa toistaan parempi tai huonompi. Kaikki me olemme samassa veneessä ja ohjaamme venettä toivottavasti ainakin lähes samaansuuntaan. Jumalan hommissa olemme pienimmästä suurimpaan, ja se luo tähän kaikkeen sen turvallisen ilmapiiriin. Meidän tehtävä on ottaa se ensimmäinen askel, kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Nykyaika tarvitsee toiminnan ihmisiä. Kirkon piirissä ja kyllä muuallakin on ehkä liian pitkään ja hartaastikin suunniteltu ja tehty hienoja visioita ja strategioita. Huomiotta on jäänyt, että hyvin suunniteltukaan, ei ole edes alkuunkaan vielä tehty, jos joku ei ensin ryhdy toimeen. Historian pölyiset arkistot ovat täynnä hienoja suunnitelmia, jotka eivät syystä tai toisesta koskaan kuitenkaan nähneet päivänvaloa.
Mikä on vapaaehtoisuuden pienin yhteinen nimittäjä? Se on seurakunnan jäsenyys. Olemalla seurakunnan ja kirkon jäsen mahdollistat omalta osaltasi sen, että kotiseurakunnassasi toteutetaan juuri niitä asioita, joita sinäkin arvostat.Vapaaehtoisuuden mahdollisuuksille on ainoastaan mielikuvitus rajana.
Kannattaa ottaa yhteyttä oman seurakunnan työntekijöihin tai muihin vapaaehtoisiin ja ilmoittautua itsekin mukaan. Turhaan ei myöskään Suomea sanota yhdistysten ja harrastuspiirien luvatuksi maaksi. Nekin perustuvat vapaaehtoisten aktiivisuudelle. Tervetuloa ottamaanselvää, mitä tarkoittaa esim. mainio vapaaehtoisverkosto nimeltä ”Suurella Sydämellä”. Sinnekin sinä olet tervetullut antamaan tai vastaanottamaan apua. Kokeilepa hakusanaa ”Suurella Sydämellä Vesilahti Lempäälä” netissä…
Vapaaehtoisuuden perusta on ajatuksessa, että koska koko maailma on liian iso pala muutettavaksi, aloitanpa muutoksen siis itsestäni. Valtameretkin koostuvat pienistä puroista. Jumalan valtakunta merkitsee käytännössä asennemuutosta ja mielenmuutosta. Jumalan valtakunta on meidän keskellämme ja meissä silloin, kun vilpitön ja pyyteetön rakkaus murtaa ihmisten välisiä muureja ja raja-aitoja. Taivas ei ole kaukana!
Talviterveisin
Harri Henttinen Vesilahdesta
