Kisa avasi pudotuspelit upealla ryöstöllä

Mestiksen pudotuspelit alkoivat, kun LeKin ja Turun TUTOn välinen pudotuspelisarja alkoi keskiviikkona Turussa. LeKi ryösti heti alkuun kotiedun itselleen upealla 3-1 (0-1, 3-0, 0-0) vierasvoitolla. Otteissa oli vahvasti pudotuspelihenki näkyvissä ja Kisa näytti turkulaisille, että pleijareita ei pelata paperilla. Etenkin vahva toinen erä sekä maalivahti Mika Noronen olivat voiton takuuna.

– Oli kyllä todella erikoinen playoff-ottelu. Taisi mennä sen piikkiin, että oli ensimmäinen tänä keväänä, nyt sekin on alta pois, tuumi LeKi-luotsi Juha Juujärvi pelin luonteesta.

LeKiltä puuttui ykköspuolustaja Jimi Santala, joka loukkasi itseään runkosarjan päätöspelissä. Santalan korvasi vahvalla asenteella taistellut Mikke Levo. Pelikiellostaan vapautunut Sami Holappa palasi kokoonpanoon, muttei 13. hyökkääjänä päässyt kehiin. Muuten LeKin kokoonpano oli sama kuin runkosarjan lopulla, liigalainoina pudotuspeleissä esiintyvät Dominik Hrachovina, Atte Mäkinen, Levo, Otto Rauhala sekä Patrik Laine.

Ottelu käynnistyi tarkasti ja molemmat välttivät virheitä. Ottelun tärkeys näkyi alun varmisteluna. Heti alusta asti kentällä oli taistelupareja ja playoff-henkeen kuuluvaa hanskojen hierontaa. Kisalta etenkin Sami Laakso ja Levo näyttivät esimerkkiä.

Avauserä meni jäähyilyksi, ensimmäisenä boksissa joutui istumaan Kisa. LeKi kesti ensimmäisen jäähyn ja toisen aikana Noronen pelasti kylkiliu’ullaan varman maalin, mutta lopulta Aki Keinänen avasi maalitilin riparista.

TUTOn vuoro oli jäähyillä lempääläisten jälkeen, mutta kahdesti ylivoimalle päässyt LeKi ei saanut tilaisuuksiaan käytettyä. Kiekollisen pelin moottorin Santalan poissaolo näkyi selvästi. Noronen joutui torjuntatöihin peräti 15 kertaa TUTOn Kaapo Kähkösen neljää vastaan.

– Oli sohellusta ja boksissa istumista, saimme paljosta kiittää Norosta. Avauserän jälkeen olisi voinut nolla vastustajalle 4-0, manasi Juujärvi heikkoa avauserää.

Erän lopulla molemmat ottivat pikkukakkoset ja toisen erän alkuun TUTOn Kristian Tuohilampi joutui istunnolle. Kisa tuli erän alussa nopealla tahdilla tasoihin, kun Roope Ranta ei jättänyt neljä vastaan kolme -ylivoimaa käyttämättä. Upea veto painui Markus Jokisen maskin avulla yläpesään vain 48 sekunnin pelin jälkeen, 1-1.

Pitkin kautta toiset erät ovat olleet LeKin akilleen kantapää, mutta kauden edetessä siihen on saatu petrausta. LeKi pelasi oikeaan aikaan kauden parhaan kakkoseränsä ja jätti TUTOn hämmästelemään mäyräpaitaista vyöryä. Tasoituksen jälkeen hyvä ote säilyi ja Kisa pääsi yrittämään uudestaan ylivoimalla kuitenkaan ilman tulosta.

Yksi Kisan parhaimmista oli puolustaja Atte Mäkinen, jonka oman pään peli oli ihailtavan kovaa, mutta melko virheetöntä. Kerran hän kuitenkin joutui jäähylle, mutta tehokas purkupelaaminen jätti TUTO-yv:n nuolemaan näppejään. Sen jälkeen Kisalle iski tehohetki, kun kolmeen minuuttiin Kähkönen ohitettiin kahdesti.

Tehot 0+2 nakuttanut Antti Mäkilä toi kiekon vahvasti alueelle ja maalille ajanut puolustaja Jimi Kuronen sai painaa namupassista verkot tötterölle ja viedä LeKin johtoon. Sen jälkeen Matias Simontaival pääsi läpiajoon, mutta 3-1 tuli hetkeä myöhemmin.

Pitkän paineen jälkeen väsynyt TUTO-pakka ei enää pystynyt estämään takaiskua, kun Miro Hovisen viivakuti painui rysään Jokisen ollen jälleen loistavassa maskissa. TUTO oli hetkessä lyöty kanveesin partaalle kotihallissaan.

Erän lopulla TUTO sai hallinnan ja laukoi jatkuvasti kohti Norosen maalia, mutta konkarivahti oli itse varmuus. Hän ei enää loppupelissä antaunut ja merkkautti lopulta 45 torjuntaa.

Kolmannessa erässä Kisa sortui jälleen avauserän tapaan jäähyilyyn. Turkulaiset kuitenkin löivät päätään kisalaisten alivoimaneliöön ja LeKi kesti kolme alivoimaa putkeen murtaen näin kotijoukkueen selkärangan. Lähimmäs pääsi Keinänen, joka kilautti yläristikkoon tyhjästä maalista.

– Kadotimme kolmanteen erään kurin, jonka olimme toiseen erään saaneet. Pystyimme parantamaan läp pelin, se on hyvän joukkueen merkki, painotti Juujärvi.

Jäähyjen kautta LeKin peli meni puolustustaisteluksi, mutta niistä selvittyään joukkue ei antanut hallintaa TUTOlle suosiolla. Patrik Laineella oli hyviä paikkoja ratkaista peli, mutta nuorukaisen ruuti oli hieman kosteaa.

Lopun kaksi ja puoli minuuttia TUTO haki kavenusta ilman maalivahtia, mutta koko joukkue auttoi Norosta loistavasti peittämällä vetoja ja tekemällä näköväyliä. Loput kassari hoiti tyylillä.

Vaiherikkaan kamppailun jälkeen Kisa otti avauskiinnityksen jatkopaikkaan ja johtaa sarjaa voitoin 1-0. Pudotuspelit jatkuvat perjantaina Lempäälässä.