Viime aikoina on ollut paljon puhetta juniorikiekkoilijoiden siirtymisestä muihin seuroihin kotikylän LeKi:sta. Olin täysin pöyristynyt, kun kuulin erään vanhemman kommentin: ”Kyllä 9-vuotiaana pitää tehdä se valinta, että satsaako tosissaan ja siirtyykö Tapparaan vai jääkö höntsäilemään johonkin kyläseuraan”. Herranjestas, puhutaan 9-vuotiaista, jotka ovat aloittaneet jääkiekon 2–3 vuotta sitten!
Koko asia tuntuu olevan vain ja ainoastaan vanhempien koohotusta. Onko heidän statuksensa parempi, jos poika pelaa Tapparan G-junnuissa? Eräs urheilupsykologi sanoi asiasta erittäin osuvasti: ”En ole huolissani siitä, että niin moni lapsi haluaa tulla Teemu Selänteeksi. Olen huolissani siitä, että niin moni vanhemmista haluaa tulla Teemu Selänteen vanhemmiksi.” Kannattaa muistaa myös se, että lähes kaikki huippupelaajat ovat ”pienemmistä” seuroista ja siirtyneet myöhemmin eteenpäin. Kannattaa joskus vaikka vilkaista Suomen MM-kisapelaajien taustoja ja heidän kotiseurojaan.
LeKi:ssa on tehty todella laadukasta juniorityötä vuosien ajan erityisesti nuorimmissa. Ennen C-juniori-ikää (14–15 v.) ei kannata miettiä siirtymistä isompiin seuroihin, vaan pelata paljon ja treenata laadukkaasti kotikunnassa. Toki poikkeustapauksiakin on, esimerkiksi jos omassa ikäryhmässä ei riitä pelaajia joukkueeseen. Myös viime vuosien LeKi–Tappara – yhteistyö on hyvä juttu, kunhan pelaajia ei liikaa siirrellä porukoista toisiin.
Kotipaikkakunnalla pelaamisessa ehdottomia etuja ovat lyhyet harjoitusmatkat. Autossa istuminen ei kehitä ketään. Myös se, että saa pelata monta vuotta samojen kavereiden kanssa, on mielestäni ainutlaatuista. Tuolta ajalta on itsellenikin jäänyt monta hyvää ystävää. Uskon, että myös vanhempien keskuudessa on näiltä ajoilta syntynyt elinikäisiä suhteita. Näin ei käy, jos joka vuosi vaihtaa joukkuetta. On myös muistettava, että joukkuekoot ovat Tampereella paljon suurempia kuin täällä Lempäälässä. Jos joukkueessa on kaksi kentällistä pelaajia, kaikki pelaavat paljon ja yhteishenki on ryhmässä tiiviimpi. Kustannusasioista ei varmaankaan tarvitse edes mainita mitään.
Pelkään, että jos lapsena pelaa isossa porukassa, vieraalla paikkakunnalla ja istuu päivittäin autossa 50–100 kilometriä, kokee lajista vain negatiivisen puolen, ja kiinnostus urheiluun loppuu ennen murrosikää. Perimmäinen tarkoitus on kuitenkin luoda lapsille liikunnallinen elämäntapa, joka säilyy hamaan tulevaisuuteen ja jälkipolville. Onhan?
Älkää vanhemmat luoko paineita lapsillenne., He tunnistavat sen. Ottakaa tilalle aito kannustaminen ja tukeminen. Antakaa lasten olla lapsia. Jättäkää unelmointi heille. Näyttäkää esimerkkiä, liikkukaa ja liikuttakaa heitä. Se on parasta, mitä lapsille voi antaa. Muistakaa, että he ovat huipputyyppejä, vaikkei heistä tulisi NHL-pelaajia. Ketään ei voi pakottaa huipuksi.
Sami Laakso, LeKi:n Mestis-joukkueen pelaaja, ex-LeKi:n ja Tapparan juniori
