Työntekijöiden ansiotuloista ja eduista käytiin äsken neuvotteluja ja päästiin sopimukseen. Aivan itsestään selvää on se, ettei työntekijä voi työmarkkinoilla saada palkkaa armosta ja työnantaja voi maksaa vain sellaista palkkaa, johon kannattavuus riittää. Kun taloudellista kasvua ei nyt juuri ole, ei voida tehdä tuntuvia korotuksia. Monista saavutetuista eduistakin pitäisi luopua. Työtä pitäisi tehostaa ja työaikaa pidentää. Näihin vaatimuksiin on kovin vaikeata tottua. On totuttu siihen, että elintaso jatkuvasti nousee kuin itsestään. Entisen presidentin ohjetta on toisteltu: ”Tärkeintä on tosiasioiden tunnustaminen.” Tosiasia on se, että me suomalaiset olemme pitkään eläneet ”armosta,” emmekä ole ansainneet kaikkea sitä hyvää, josta olemme nauttineet. Siitä johtuu valtava velka.
Tosiasioita on vaikeata tunnustaa myös hengellisissä asioissa. Kun työmarkkinoilla on ihmisten vaikeata tottua ansioitten niukkenemiseen, on uskonelämässä vaikeata ymmärtää, että Jumala tarjoaa ilman ansiotamme, armosta pelastuksen ja iankaikkisen elämän. Tällaista ”palkkatarjousta” esittelevät Jumalan valtakunnan palvelijat Jeesuksen valtuuttamina. Antavatko he katteettomia lupauksia? Tuntuisi kovin oikeudenmukaiselta, että Jumalakin maksaisi palkan ansioitten mukaan. Armo on kuitenkin yksi yleisimpiä Raamatun käsitteitä. Apostoli Paavali kirjoittaa tärkeimmässä uskonopillisessa kirjeessään roomalaisille, että he saavat Jumalan armosta lahjaksi vanhurskauden eli tulevat Jumalalle kelvollisiksi.
Menetteleekö Jumala väärin ja epäoikeudenmukaisesti? Kun menestyminen maallisessa yhteiskunnassa perustuu ratkaisevasti ihmisen omiin suorituksiin ja työpanokseen, löytyy aina väliinputoajia niitä, jotka eivät kykene saavuttamaan edes tyydyttävää elintasoa. Jumalalle on kuitenkin tärkeätä se, että juuri kaikkein huonoimmassa asemassa olevat saavat avun. Jeesus oli epäonnistuneiden ja syntisten ystävä. Tuhlaajapoikavertauksellaan Hän opetti, miten Jumala, Taivaallinen Isä suhtautuu kaikkensa tuhlanneeseen, katuvana kotiin palaavaan ihmiseen. Ei lyödä lyötyä, vaan annetaan anteeksi ja vietetään iloista juhlaa. Kadoksissa ollut oli löytynyt.
Ilmeneekö tänä aikana kristittyjen keskuudessa tällaista Kristuksen mieltä? Rakastammeko vain niitä, jotka ansaitsevat rakkautta ja hyväksyntää ja ovat meille hyödyllisiä? Näitä kaikkensa menettäneitä on tulevina taloudellisesti niukkoina vuosina varmaan entistä enemmän. Kaikkensa tuhlanneet tarvitsevat myös aineellista apua, vaikka se olisikin ollut heidän oma syynsä. Kun lahjaksi olemme saaneet, niin lahjaksi antakaamme tarvitseville. Tähän Raamattu kehottaa ja rakkaus vaatii.
Vaikka meillä olisi turvattu toimeentulo, se ei kuitenkaan riitä. Emme elä ainoastaan leivästä, vaan tarvitsemme myös Jumalan sanan leipää. Se on ilmaista armoleipää.
Aarre Laitila
