Kisa koki tappion avausfinaalissa

Kuva: Marko Panu Toni Laine tuuletti hienoa torjuntaa 1-sarjan finaalissa Maaningan Mahtia vastaan. Mahti kuitenkin vei avausfinaalin erin 3 - 1.
Kuva: Marko Panu
Toni Laine tuuletti hienoa torjuntaa 1-sarjan finaalissa Maaningan Mahtia vastaan. Mahti kuitenkin vei avausfinaalin erin 3 – 1.
Lempäälän Kisan bussinnokka suuntasi kohti Savoa kohtaamaan 1-sarjan ensimmäisessä finaalipelissä kevään sensaatiojoukkueen Maaningan Mahdin. Piskunen Maaninka elää huikeaa lentopallobuumia, joukkueen peli kulkee kuin unelma ja koko kylä tukee joukkuettaan. Mahdin hurja lataus koituikin Kisan turmaksi, ottelu päättyi lukemiin 3 – 1 Mahdin eduksi, mutta ottelun kaksi jälkimmäistä erää jättivät lempääläisten mieliin fiiliksen, että finaalin toinen osaottelu on voitettavasissa ja 1-sarjan mestaruus on napattavissa.
– Vastustajalla oli etenkin pelin alussa aivan jäätäviä syöttöjä ja muutenkin heidän peli-ilmeensä oli hurmoksellinen. Kolmannnessa ja neljännessä erässä olimme jo hyvin matkassa mukana. Paljon jäi meillä parannettavaa, joten hampaankolot ovat täynnä lauantain kotiottelua ajatellen, keri ajatuksiaan yhteen Kisan piiskuri Esa Kunnari, joka joutui pitkästä aikaa painimaan kokoonpanomurheiden kanssa.
Sentteri Ossi Vesanen tippui rosterista kuumeen takia, joskin Toni Laine paikkasi miestä mainiosti. Jukka Lehden selkä kramppasi kolmannessa erässä ja pakotti miehen jäämään loppupeliksi kentän sivuun. Tilalle tullut 20-vuotias varusmies Arttu Lehtimäki hoiti passipelin erinomaisesti. Myös nostopuolella kokoonpanoa rukattiin, kun Tommi Roininen palasi kolmanteen erään liberon tontille.
– Joukkueen 12 pelaajan rosterin kaikki kaverit kykenevät ottamaan vastuuta, se nähtiin nyt. Hienot onnistumiset Lehtimäeltä ja Laineelta, kiitti Kunnari.
Maaningan voiton takeina olivat siis hurjat ja alkuun liki virheettömät syötöt sekä kokeneen venäläishakkurin Andrei Ankudovitchin korkealta lähteneet iskut.
Pelin ratkaisu koettiin neljännessä erässä, jota edettiin tasatahtia aina loppun saakka, vaikka Kisa sortui käsittämättömään syöttöhassisumaan. Kaakkiaan kahdeksan omaa aloitusta meni joko verkkoon tai rajojen ulkopuolelle. Myös ottelun loppuhetkillä ainakikn yksi kiistanalainen pallo tuomittiin Maaningan eduksi, pienetkin jutut tasaisessa pelissä ovat ratkaisevia. Neljäs erä päättyi lukemiin 26 – 24 Mahdille.
1-sarjan ratkaisu koetaan Hakkarissa lauantaina 19. maaliskuuta. Jos Kisa voittaa varsinaisen ottelun, seuraa 15 pisteeseen pelattava kultainen erä.
Seuraavaksi sekä Kisalla että Mahdilla edessä ovat liigakarsinnat, joissa 1-sarjan voittaja saa vastaansa Korson Vedon ja hävinnyt joko Rovaniemen PerPon tai Joensuun Riennon. Kisalla siis panokset lauantaille ovat aivan tapissa.