Tässä jälleen yhtä EM-futispeliä seuratessani aloin miettiä, miltä tuntuisi olla vaihtopelaajana? Se, että on päässyt ylipäänsä joukkueeseen maatansa edustamaan maailman pelatuimmassa pelissä, on toki monelle ihan mielettömän hieno juttu. Mutta jos on viettänyt vaihtopenkillä jo useampia otteluita ja ollut koko ajan valmiudessa hypätä kentälle saamatta kuitenkaan mahdollisuutta näyttää taitojansa, niin iskeekö jossain vaiheessa jonkinlainen ylimääräisyyden tai sivustakatsojan tunne? Olenko turha? Onko minulle käyttöä?
Toivottavasti emme seurakuntalaisena tai yhteiskuntamme jäsenenä koe olevamme sivustakatsojia ja ”ylimääräisiä” vaihtopelaajia. Apostoli Pietari kirjoittaa (1 Piet.4: 10-11): ”Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta.” Lisäksi Paavali kirjoittaa (1.Tess.5:15): ”Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille.”
Jokaisella meillä on ympärillämme lähimmäinen, josta voimme tavalla tai toisella pitää huolta ja palvella niillä voimin, mitä Jumala meille antaa. Emme ole tarpeettomia ja turhia. Välillä tosin jokainen meistä tarvitsee lepoa tai jokaisella meillä on vuoro olla myös itse autettuna. Saamme tällöin nähdä rakastavan Taivaan Isän kasvot auttajamme kasvoilla. Autettuinakin meillä on tärkeä tehtävä: Saamme rukoilla toistemme puolesta.
Jatketaan elämän mittaista harjoittelua siinä, että osaisimme olla toinen toistamme varten. Virressä 434 lauletaan: ”Sydämin, suin ja kätten töin avuksi kiiruhtakaamme. Rukous nouskoon päivin, öin, Herralta Hengen me saamme. Hätä ja tuska maailman suurempi on kuin aavistan. Ken tahtoo kärsivää auttaa?”
Pietari Korhonen
