Lempäälän keskusta on saari. Mutta vaikka järvet ja kosket ympäröivät kunnan ydinalueita, ei vesi juuri näy eikä kuulu missään.
Pohjoisen suunnasta tullessa ensimmäisenä veden läheisyydestä ilmoittaa Kuokkalankoski. Kun jatkaa Tampereentietä eteenpäin, matkalla näkee vain vilauksen Kirkkolahdesta. Sitten onkin tultu jo Kanavalle asti, ennen kuin vettä näkyy.
Lempäälän keskusta-alue on rakentunut Tampereentien ja junaradan ehdoilla. Nauhataajaman ydin ei tarjoa mitenkään silmiähivelevää katseltavaa – ainakaan nykyään. Onneksi Lempäälän keskustan kehittämisvisiossa vesi on otettu huomioon. Ideana on luoda keskustasta Hauralan puolelle levittyvä, naantalimainen pikkukaupunki.
Mutta Lempäälän keskustalla on myös toiset, kiinnostavat kasvot. Ja ne voi nähdä pienellä vaivalla, kunhan viitsii astua pois maan kamaralta.
Helpoin tapa on ottaa kanootti alleen ja lähteä tutkimaan tuttuja maisemia uudesta näkökulmasta.
Kanavan läpi maltilla
Lempäälän keskustasaaren kiertää kanootilla meloen noin kolmessa tunnissa. Pituutta matkalle tulee yhteensä kymmenisen kilometriä. Matka onnistuu ensikertalaiseltakin, kuten minun tapauksessani.
Ihan yksikseni en kuitenkaan lähde melomaan. Oppaanani toimii melontaopas, Vihreä Polun perustaja ja monessa mukana ollut luontoaktiivi Markku Kuusjärvi. Hänelle reitti on tuttu. Se on tullut melottua kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja.
Työnnämme kahden istuttavan inkkarin vesille Myllyrannasta ja otamme nokan kohti Lempäälän kanavaa. Ilma on pilvinen, mutta sopivan tyyni. Muuta vesiliikennettä ei ole.
Kun avaamme kanavan sulkuportin, Kuusjärvi opastaa, että on varottava menemästä liian lähelle sulkua kanavan purkaessa vesimassoja.
– Kannattaa meloa noin puoleen väliin kanava-allasta, sulun reunoille, ja pitää kiinni reunoissa roikkuvista naruista.
Vesi nousee. Sulkuallas aaltoilee. Melomme pois kanavasta vasta sitten, kun vesi on täyttänyt kanava-altaan ja portit ovat kokonaan auenneet. Pääsemme jatkamaan matkaa turvallisesti.
Aina kanava ei ole ollut yhtä turvallinen kuin nyt. Kuusjärvi kertoo karmeasta tapauksesta vuodelta 1988.
– Tuossa silloisen Hotelli Kanavan laiturissa oli vene, jossa kaksi pariskuntaa nukkui yön yli. Sulkuportit olivat ollet auki tulvajuoksutuksia varten, ja vene sitten irtosi jostain syystä laiturista.
Virta vei veneen sulkuun, jossa se kaatui ympäri. Veneessä nukkuneet hukkuivat. Onnettomuuden jälkeen kanavaan asennettiin varoitusvalot ja turvaportti.
Ahtialanjärvellä käy kuhina
Kanavasta päästyämme jatkamme Tampereentien ja Turuntien siltojen ali kohti Ahtialanjärveä. Ohitamme Lempäälän pursiseuran sataman ja livumme Pitkäsillan ali. Oikealle jää Tredun toimipiste.
Ahtialanjärvellä parveilee lokkeja. Se on Natura-suojeltu kohde, valtakunnalisestikin huomattava lintujärvi. Eletään toukokuun puoltaväliä, joten emme vielä joudu melomaan kaisilikossa, vaan matka taittuu sulavasti.
Linnut pesivät järven keskellä olevassa saaressa. Meistä ne eivät ole moksiskaan. Vasta kun melomme aivan likelle kuvanottoa varten, protestoivat linnut pyrähtämällä lentoon.
Jo tässä vaiheessa huomaa, että melominen käy kuntoilusta. Varsinkin keskivartalon lihakset saavat kyytiä. Jos kärsit niska-hartiavaivoista, voin suositella melomista. Kanoottiretki kerran viikossa, ja konttorirotankin niskakivut kaikkoavat.
Melomme Hääkiven sillan ali. Kuusjärven mukaan kivi on saanut nimensä onnettomuudesta, kun ennen muinoin kirkolta tullut hääpari kolautti paattinsa kiveen. Myös läheisen Pususaaren nimi on tullut tapauksesta. Hääkivellä on melojille sopiva levähdyspaikka, mutta jatkamme vielä eteenpäin.
Kahvitauon pidämme Hollossa, Herralankosken suulla. Tällä kohtaa on säännöstelypato siltoineen, ja vielä kymmenisen vuotta sitten paikalla oli ohitusrumpu, jonka läpi pystyi melomaan. Se oli kuitenkin hieman vaarallinen melojille ja veneilijöille.
– Rummun tilalle tehtiin avouoma, joka poistettiin melkein heti käytöstä. Se oli vielä vaarallisempi kuin rumpu, muistelee Kuusjärvi.
Nyt alue on eristetty ponttooneilla, joten joudumme kantamaan kanoottia maata pitkin muutaman kymmenen metriä. Tämä on koko reitin ainoa kohta, jossa joutuu nousemaan vedestä. Kuusjärven mukaan lähtö ja maalle nousu tilanteita, joissa on kaikkein helpoin mulia. Me kuitenkin säilymme kuivin jaloin.
Virran mukana on mukavaa
Herralankoski on kivikkoinen. Kuusjärvi selittää, että kivien paikat näkee vedestä: niiden jälkeen virta tekee pienen pyörteen.
– Aikoinaan jouduttiin vääntämään kättä kalastajien kanssa, että kosken päävirran kohdalla pidetään alue, jossa kiviä ei ole. Kalathan viihtyvät kivikoissa.
Virta ei ole mahdottoman voimakas, ja koskimelonta sujuu vaikeuksitta. Kanootti etenee kohti Salonsaarta. Välillä kaislikossa molskahtaa komeasti.
Ohitamme koivikkoisen Salonsaaren eteläpuolelta, ja pian alkaa näkyä niin vanha kuin uusikin rautatiesilta. Aikoinaan uusi silta tehtiin pari sataa metriäa vanhan sillan länsipuolelle. Kuusjärvi naureskelee, että maltaita maksanut sillanrakennus lyhensi junamatkaa kahdeksan sekunnin verran.
Majauslahteen tultaessa näkyykin jo Kuokkalankosken pää ja Tampereentien silta. Tästä alkaa mukava lasketteluosuus, jolla saa hieman lepuuttaa käsiään.
Kuokkalankoski päättyy Kirkkojärveen, joka tuulisella säällä voi aiheuttaa melkoisen ristiaallokon kosken suulle. Nyt aaltoja ei juuri ole, ja voimme meloa rauhassa Kirkkojärven yli.
Aurinko paistaa, maisemat ovat upeat ja kanootti kulkee komeasti. Myllyranta häämöttää jo lyhyen matkan päässä. Lempäälä näyttää parastaan puoltaan.
