Noin kuukausi sitten lempääläiset jalkapalloseurat Sääksjärven Loiske ja LeKi-futis tulivat julkisuuteen kertomalla, että seurat tekevät tulevalla kaudella yhteistyötä edustusjoukkueittensa tiimoilla. Seurat solmivat farmisopimuksen, joka ei sido välttämättä mihinkään, mutta on molemmille mahdollisuus.
Yksi tärkeä teema, joka molempien seurojen sopimuspäällikköjen puheissa toistui, oli yhteen hiileen puhaltamisen henki muun muassa tulevissa puitekuvioissa. Myös sitä korostettiin, että toista ei takanapäin sen paremmin puukoteta eikä edes kampiteta.
Reaktio kentänreunalta ainakin allekirjoittaneelle oli aika tyly. Muutama Loiske-veteraani tuomitsi sopimuksen oitis kovin sanoin. Ihan hipheihurraa-huutoja ei kuultu LeKi:nkään puolelta, sen paremmin osan pelaajista kuin katsomoväenkään suusta.
Tämän lehden nettiversiossa kyseltiin, että kannattaisiko myös Lempäälän Kisan ja Jyryn tehdä yhteistyötä lentopallossa ja koko lailla puolet vastaajista oli sitä mieltä, että kannattaa.
Kysymys oli sikäli outo, että jo yli 15 vuoden ajan onnistunutta yhteistyötä on tehty, sillä seurojen solmima herrasmiessopimus vuosituhannen taitteessa on pitänyt ja pitää yhä. Siinä on sovittu, että Kisa hoitelee tyttölentiksen ja Jyry poikapuolen.
Myös mieslentissaralla on edetty. Kisalaiset ja jyryläiset istuivat toukokuun alussa alas Hakkarin liikuntahallin kahviolla ja sopivat muun muassa yhdessä käytettävästä kesän ajan treenivuorosta sekä alustavasti lyötiin lukkoon, mitä miesjoukkueita ensi kaudella Kisa ja Jyry sarjoihin laittoivat.
Ihan sataprosenttisesti eivät mieslentiksen puhallukset ole viime vuosina samaa hiiltä hehkuttaneet, mutta jospa tästä keväästä alkaisi puhku olla voimallisempaa.
Yhteistyöpolun raivaajat joutuvat tekemään kovaa työtä ja lyövät lapionsa terän kiveen kerran jos toisenkin. Silti realismi (lue yhteistyö) kannattaa, ja yhteistyötä kaikilla urheilun saroilla on tehtävä, niin seurojen välillä kuin saman seuran eri urheilumuotojenkin välillä.
Yksin jäävä jää matamaan paikalleen, hyytyy ja taantuu.
Vielä, kun suomalainen urheiluväki oppisi yhden asian kuusen oksasta lillukan varsiin: Yhtään lisää liikunta- ja urheilusektorin byrokratiaa ei tarvita. Ei uusia liittoja, piirejä, keskusjärjestöjä eikä edes seuroja. Se, minkä jonkun satasen tai tonnin yhteiskunnan tuessa voi uuden perustamisella voittaa, sen byrokratian pyörityskuluissa häviää.
