”Kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen” (1 Kor 7:7)
Kärsivällisyys on hyve, maltti on valttia, sanotaan. Kärsivällisyys kannattaa ainakin liikenteessä, lasten kanssa, aina kun pitää odottaa – vielä aikuisenakin. Aikuisen on helppo kehottaa lasta odottamaan, mutta harva aikuinen osaa olla käskystä kärsivällinen. Kärsimätön ihminen voi olla impulsiivinen, malttamaton ja menettää joskus jopa hermonsa. Itsensä kärsivälliseksi mieltävä ihminenkin saattaa hermostua ja harmistua siitä, että ei kyennytkään pysymään rauhallisena. Meissä kaikissa on monia ominaisuuksia, jotka ovat vastakohtia toisilleen emmekä voi ajatella aina tuntevamme itseämme. Keskitietä kulkien, eläen tässä hetkessä, pystymme hyväksymään juuri sen hetkisen tunnetilan tai sisäsyntyisen ominaisuutemme. Kiireisessä arjessa hetkessä eläminen usein unohtuu ja sorrumme kaikenlaiseen säätämiseen. Silloin kannattaa pysähtyä ja rauhoittua lukemaan Jumalan pikku köyhän, munkki Fransiscus Assisilaisen rukous. Se puhuttelee ja lohduttaa nykyihmistäkin.
”Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale, niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon, missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden, missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen, missä pimeyttä, loisin sinun valoasi, missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia, pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää, unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.” (Franciscus Assisilaisen rukous)
Anna-Maija Kurki, Vesilahti
