Sääksjärveläisjuurinen Eemeli Suomi noussut Suomen uudeksi lätkätähdeksi

Lempäälän Sääksjärvellä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt, nyt 24-vuotias Eemeli Suomi, on Ilveksen, Tampereen ja miksei koko Suomenkin tuoreimpia suuria jääkiekkotähtiä. Ilveksellä on Liigassa kova meno päällä ja tupsukorvien nousun yksi tärkeimmistä arkkitehdeista on sen kipparina toimiva Suomi.

Ilves on tätä kirjoitettaessa sarjassa kolmantena. Eemeli Suomen tehosaldo näyttää lukemia: 37 ottelua, 17 maalia + 18 syöttöä. Viime keväänä Suomi karsiutui viimeisimpien joukosta maajoukkueesta, joka huuhtoi kaikki yllättäen kultaa niin ikään lempääläisjuurisen kapteeninsa Marko Anttilan johtamana. Tuleva kevät saattaa olla Eemeli Suomelle kansainvälisen läpimurron hetki.

Muistatko milloin ja missä olit ensimmäistä kertaa luistimilla?

– Se oli noin nelivuotiaana ja paikka oli varmaankin Sääksjärven vanhan kentän päässä ollut kaukalo. Me muutimme juuri tuolloin perheen kanssa Tampereelta Sääksjärvelle ja varhaisimmat liikuntajutut muistan Sääksiltä.

Menit pelaamaan junnuna Ilvekseen, mikä vei Tampereelle Lempäälän LeKin sijaan?

– Isoveli pelasi Ilveksessä ja itse halusin myös sinne.

Ala-asteen opettajasi Sääksjärven koululta Teemu Syväterä muisteli, että liikuntatunneilla sinä pelasit lätkää tuppipuoli jäässä eli ikäänkuin maila väärin päin kädessä.

– Syväterän muistan hyvin, mutta mainitsemaasi juttua en kyllä muista, varmaan on käynyt niin. Alakoulun liikunta on jäänyt hyvin muistiin, se oli kivaa. Koulussa oli sählykerho, missä olin mukana ja ihan huippujuttuja olivat koulujen väliset lätkäturnaukset. Oli tosi makeeta päästä kavereiden kanssa taistelemaan muita kouluja vastaan.

Missä kohtaa alkoi tuntua siltä, että jääkiekosta tulee ammattisi?

– A-junnuissa pelit sujuivat mainiosti, silloin tuli mieleen, että voisiko tämä olla oikein ammatti. Ei ennen sitä. Kävin peruskoulun jälkeen kauppiksen eli koulututkintokin on takataskussa.

Pelasit LeKissä yhden ottelun Mestistä kaudella 2015 – 16, mitä muistat siitä pelistä?

– Muistan oikeinkin hyvin, se oli Heinolan Peliittoja vastaan ja hävisimme Hakkarissa joko 3 – 4 tai 2 – 4. Samana päivänä Ilveksessä valmentaja Tuokkolan Tuomas sai potkut ja tilalle tullut Heikkilän Kari piti pitkät treenit ja palaverit aamukahdeksasta iltapäiväyhteen. Sen jälkeen söin nopsan lounaan ja ajelin Lempäälään.

Pidät kesäisin hauskaa muiden kiekkoilijoiden kanssa pelaamalla tossulätkää, kerro siitä lisää?

– Meillä on ”Ny rillataan”-niminen sakki, missä on mukana muun muassa lempääläinen, nykyään Jokereissa pelaava, Haapalan Henkka ja Floridassa NHL:ää pelaava Sasha Barkov sekä monia lempääläisiä kavereita. Aloitimme joskus kymmenkunta vuotta sitten lätkimällä Hakkarin jäähallin pihassa ja olemme osallistuneet joka kesä street hockey-turnauksiin. Se on aika puhdasta lomahauskanpitoa hyvien kavereiden kanssa, emme me kauhean tosissamme enää nykyisin pelaa.

Olit tosiaan mukana keväällä maajoukkueessa varsin pitkään. Millä fiiliksin seurasit MM-kisoja ja sitä seurannutta ”Mörkö”-huumaa Lempäälässä Marko Anttilan tiimoilla?

– Seurasin totta kai MM-pelit tosi tarkasti, elin niissä vahvasti mukana. Hieno juttu, että Lempäälä pääsi maailman kartalle oikean miehen siivittämänä. Anttila on superupea äijä, hän on kaiken suitsutuksen ansainnut.

Mitkä ovat tavoitteesi tällä kaudella ja toisaalta pitkällä tähtäimellä?

– Meillä on Ilveksessä hyvä sakki, kaikki on mahdollista, huippumenestyskin. Peli pitää pitää hyvänä illasta toiseen, silloin yleisönkin kiinnostus säilyy ja vielä kasvaa kevättä kohden. Omalla kohdallani elän päivä kerrallaan, viikko kerrallaan ja kausi kerrallaan. Jos pelaan hyvin, voin ansaita maajoukkuepaikan ja sitä kautta päästä eteenpäin. Ilveksen kanssa sopimusta on kevääseen 2021 asti.

Mitkä ovat nykysiteesi Lempäälään?

– Kavereita on Lempäälässä paljon, mutta perhe on muuttanut sieltä pois. Hakkarissa kesäisin pelaillaan tossulätkää ja käyn myös kesäjäillä siellä aina joskus. Kiva juttu kuulla, että Lempäälässäkin kuulemma on paljon Ilves-faneja.