On päiviä ja tilanteita kun tuntee erityisen suurta iloa siitä, että voi ja saa lähestyä taivaallista Isäämme rukouksin. Huolet ja arkiset tarpeet on lupa tuoda Jumalan tietoon, eikä ole tarpeen kerätä asioita kaikkea omille hartioille. Toki hän ne tietääkin, mutta rukoileminen suuntaa mielemme muistamaan, että elämä on sittenkin Jumalan lahjaa ja hänen varassaan.
Muistan opiskeluajoiltani, kun ohjaajani sanoi, että tässä työssä ”pääsee omin voimin vain tuulikaappiin.” Että niin ei jaksa tai pääse kovin pitkälle. Vuosien kuluessa olen sen oppinut ymmärtämään. Noissa tilanteissa haen pöydältä tietyn esineen, se on puinen käsiristi, joka nimensä mukaan mahtuu tuonne kämmenen pohjaan hyvin. Siinä on teksti: ”Minulla ei ole sanoja, on vain ristisi kämmentäni vasten. Minä puristan, sinä tiedät, Herra, miksi. Herra, auta ettei otteeni lipeä. Minä puristan ristiäsi, koska tiedän että voin pitää siitä kiinni. Kiitos siitä Herra.”
En voi aina hallita elämääni eikä siihen ole edes tarvetta. Vaikka elämässä tapahtuu joskus asioita, jotka tuntuvat kovin epäoikeudenmukaisilta, niin Jumalalla on sittenkin kaikki valta. Psalmien kirjasta raamatussa löytyy elämän koko kirjo ahdistuksesta ja tuskasta elämäniloon ja onneen, siellä on myös paljon elämän ihmettelyä. Aivan samoja tunteita kuin meillä tämänkin ajan ihmisillä. Moni tästä kertova psalmi kuitenkin päättyy nöyrään luottamukseen ja kiitokseen. Jumalan huomasi myös psalmin 116 kirjoittaja muistellessaan omia vaikeita vaiheitaan: ”Kun voimani uupuivat, Herra tuli avukseni” (ps.116:6).
”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6-7)
Tuo Raamatun teksti pysäyttää, mutta uskallammeko elää sen mukaan? Ei se turhenna meidän arkitodellisuuden vaikeuksia tai vastoinkäymisiä, mutta se antaa paremman vaihtoehdon. Jättää asiat Jumalan hyvään hoitoon. Itsekin olen kuitenkin huomannut, ettei ole helppoa elää ja toimia tuon kehotuksen mukaan. Siinä mitataan millaiseen Jumalaan me uskomme? Uskommeko, että Hän on kaikkiavaltias ja armollinen Jumala? Yritämmekö tulla toimeen vain omien voimiemme varassa vai haluammeko muuntaa murehtimisemme luottavaksi rukoukseksi?
Tom Haavisto
diakoniatyöntekijä
