Lempäälän ensimmäiseksi vuoden Lemmoksi vuonna 1994 valittu ja viime torstaina 80 vuotta täyttänyt kansantaiteilija M. A. Numminen muistuttaa tässä lehdessä säveltäneensä vuonna 1992 kaksi laulua Lempäälän kunnan päätöksistä.
Pitää paikkansa, näin pääsi käymään.
Ensin Lempäälän kunta julkaisi teoksista vuonna 1993 singlelevyn, ja seuraavana vuonna Mäyhäjärvi-niminen valssi ja mytologinen kalevalaistyylinen runo Lempo Lemmolta Lemmolle oli kaiken kansan kuultavissa kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa tehdyllä Lempo soikoon! -kunnallis-cd:llä.
Tuolloin reilun 15 000 asukkaan Lempäälän kunnan oma valssahtava ja rokahtava levy oli Suomen ensimmäinen kunnallisia toimintoja esittelevä kunnallislevy sisältäen 23 kappaletta, yhteensä tunnin viihteellistä ja tanssittavaa musiikkia.
Pelkkää hauskuutta ja huumoria ei talkoohengellä tuotetulla levyllä kuulijoille tarjottu, vaan siinä sivussa kasvatettiin kunnan tunnettuutta ja tehtiin myönteistä pr:ää Lempäälälle. Oltiin asian äärellä.
Samoissa askareissa eli tiedostavan ja jopa yhteiskunnallisesti kantaaottavan musiikin parissa Mauri Antero Numminen on ollut urallaan useasti aiemminkin, varsin väkevästi 50 vuotta sitten.
Kun ympäristökysymyksiin heränneessä Suomessa vuonna 1970 – kymmenisen vuotta ennen Forssan Koijärven kalabaliikkia ja vihreän liikkeen syntymää – vietettiin Euroopan neuvoston julistamaa Euroopan luonnonsuojeluvuotta, radiossa soi M. A. Nummisen Vesioikeustango, Luonnonsuojelujenkka ja Jäteveden määritelmä. Ei hän ainoa artisti ollut, joka halusi silloin ottaa kantaa ja herätellä ihmisiä luonnonsuojelun puolesta. Samaisella Love Recordsin Suojele luontoa – ihmistäkin -LP:llä Tuulikki Eloranta lauloi Kaunis luonto katoaa. Kokoelmalevyn helmen Rauli “Badding” Somerjoen tulkitseman Hymyile Miss Universum -kappaleen kertosäe kuuluu: “Sillä maailma hukkuu paskaan/me vain luemme lehtiä/pitäis nopsaan laulaa rastaan/jos se meinaa ehtiä.”
Carola lauloi Voi saasta. Kirka ihmetteli, miksi kalat kuolevat ja puiden lehdet kellastuvat jo heinäkuussa laulussaan Varrella virran. Irwin Goodmanin Lievestuoreen Liisa on vuodelta 1971.
Tarinan keskiössä oli Haarlan sellusulfiittitehdas Laukaan Lievestuoreella. Se oli pumpannut väkevää keittolipeää viereiselle suolle, josta se valui ympäröivään vesistöön.
1970-luvulla luontoon ja sen suojeluun suhtauduttiin naiivisti. Silloin ei vielä kohistu ilmastonmuutoksesta. Eikä tiedetty tulevasta Talvivaara-fiaskosta.
Nyt 50 vuotta myöhemmin tietoisuus ympäristön turmeltumisesta, ilmastonmuutoksesta ja globaaleista lainalaisuuksista on entisestään syventynyt, ja kaikenlaisen toiminnallisuuden aiheuttamasta hiilijalanjäljestä muistutetaan joka käänteessä.
Suomessa sanotaan olevan maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka; päästötavoitteemme on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Uusi hallitus on kovin lyhyen aikaa ollut vallan kahvassa ja koronapandemia rassaa, mutta silti: kovin vähän tuntuu tapahtuvan. Aikaa tavoitteen saavuttamiseen on 15 vuotta.
Eivätkä edes nykyajan artistit ole napanneet pallosta koppia.
Lue myös:
